* (26.1.2018) : Tuohivirsu-ukko vs. muu Eurooppa

Tampere 26.1.2018

Tässä oli muutamia vuosia sitten hauska piirroskuva, olikohan Aamulehden paperiversiossa. Kuvaan oli piirretty Euroopan kartta. Kuvassa huomio kiinnittyi ennenkaikkea muiden Euroopan maiden piirroshahmoihin. Kaikkialla tuntui olevan hauskaa, kulttuuri ja monikulttuurisuus sekä ihmisten väliset kontaktit kukoistivat. Sitten katsahdin Suomea. Suomessa yksinäinen tuohivirsu-ukko oli kääntyneenä selin muuhun Eurooppaan päin ja pysytteli omissa oloissaan. En nyt enää ihmettele kyseistä piirrosta enkä sitä, jos meillä Suomessa on ryhmittymiä, jotka haluavat palata entiseen niinkuin ihmiset Venäjällä haikailevat Neuvostoliiton “kukoistuskautta”.

Tosiasia on kuitenkin se, että emme saa käpertyä itseemme. Olemme nyt olleet yli 20 vuotta EU:ssa, ja siinä meidän tulee pysyäkin. Siitäkin huolimatta, että se ei aina niin kovin hauskaa olisikaan. Nyt juuri, vuonna 2018, on entistäkin tärkempää lujittaa eurooppalaista yhteenkuuluvuutta ja identiteettiä vastapainona Yhdysvalloille ja Venäjälle.

Pahinta on kuitenkin mennä “komeroon” piiloon ja sammuttaa valo ja toivoa, ettei kukaan tule tekemään pahojaan, ei ainakaan sellainen, jolla saattaisi olla toisenlaisia ajatuksia, ideoita tai näkemyksiä. Ja joku sellainen, joka voisi muuttaa vanhoja konservatiivisia ajatusmallejamme.

Kirjoittaja: Samuli Heikkilä (C)

Scroll to Top