* (12.5.2019) : Robotteja Marsiin?

Tampere 12.5.2019

Olen silloin tällöin ihmetellyt tätä ihmisen intoa päästä Marsiin. Miksi sinne niin kovasti halutaan ja mitä sieltä kenties haetaan? Nyt kun on päästy kuuhun ja sinne ei enää niin kovaa hinkua ole, niin nyt katseet on suunnattu kohti Marsia. Sinnehän on lähetetty jo luotaimia ja saatu dataa kyseisestä planeetasta kerättyä.

Miksi Marsiin pitäisi lähettää juuri ihmisiä? Tietysti kyseessä olisi kansainvälinen hanke, eikä jonkin maan yksinoikeudella tehty “pullistelu”. Rahaakin “palaisi” tietysti suuri määrä. Miksi matkalle pitäisi lähettää ihmisiä, miksei vaikkapa robotteja? En tiedä koettaisiinko Mars-matkalla ehkä samanlainen gammapurkauksen aiheuttama vaaratilanne kuin elokuvassa Red Planet oli. Siinä pääalus oli jo Marsin kiertoradalla ja osa miehistöstä joutui tekemään “pakkolaskun” Marsin kamaralle, naisjäsenen jäädessä pitämään huolta pääaluksesta. Vaikka aluksessa olikin suojautumiskammio miehistölle, niin siitä huolimatta pääalus koki monia vaurioita. Paluumatkalle sentään päästiin onneksi kahden miehistön jäsenen voimin.

Vaikka kaikki menisikin matkan osalta hyvin, niin täytyy huomioida, että matkasta tulee kestoltaan pitkä. Miten miehistö siitä selviäisi sekä fyysisesti että henkisesti? Mitä tapahtuisi jos Mars-matka jäisikin puolitiehen joko meno- tai paluumatkalla? Miten silloin meneteltäisiin, lähetettäisiinkö Maasta aluksen luokse pelastusalus?

Ehdotan, että ihmismiehistöä ei lähetettäisi Mars-matkalle, vaan sen sijaan robottimiehistö. Se olisi paljon parempi, sillä näin sekä ihmisten kohtaamilta fyysisiltä että henkisiltä ongelmilta vältyttäisiin. Jos matka jostain syystä pysähtyisi, niin aluksen luokse voitaisiin jälkeenpäin lähettää korjausalus ja siinä voisi olla ihmismiehistö. Mahdollisuuksia on monia.

Kirjoittaja: Samuli Heikkilä (C)

Scroll to Top