* (14.8.2021) : Työstä ja työttömyydestä

Mielestäni Suomessa pitäisi säätää laki, jonka mukaan jokaisen suomalaisen tulisi olla työttömänä kaksi vuotta. Kommenttini ei ole pilaa eikä sarkasmia. Tuona kahden vuoden aikana jokainen saisi maailmankuvaa avartavan kokemuksen siitä, mitä on tulla toimeen reilulla 500 eurolla kuussa ja asumistuki päälle. Tuosta 500 eurosta voi hyvinkin mennä osa vuokraan ja suuri osa myös ruokaan, jos ei lähde makaronilinjalle.

Työttömyysjaksojen aikana olen pitänyt aina sen linjan, että on pitänyt jotakin tehdä. On ollut omia ohjelmointiprojekteja, itsenäistä opiskelua, palkkatukitöitä aina välillä, yhdistystoimintaa, vapaaehtoistyötä ja tukihenkilönä toimimista. En siis sovi siihen yleistykseen, että ”työttömät” vain makaavat sohvalla. Mielestäni monipuolinen liikunta kuten voimistelu, kävely sekä voimaharjoittelu pitää sekä fyysisen että henkisen elämän kunnossa.

Mielestäni suomalaista hyvinvointivaltiota voi pitää yllä, vaikka ei olisikaan tienaamassa kovaa palkkaa tai johtotason optioita. Jollei sitten ole työntekijä, niin ainakin voi olla kunniallinen kuluttaja. Mitä tuo viimeksi mainittu sitten tarkoittaneekin, niin sitä sopii jokaisen miettiä.

Olen kiinnostunut eri tieteenaloista monipuolisesti. Filosofi Aristoteles kirjoitti monesta eri alasta ja oli myös niiden asiantuntija. Minusta ei tule Aristotelesta, mutta maailmankatsomukseni on onneksi muutamana menneenä vuotena huomattavasti laajentunut kirjojen lukemisen myötä. Samoin myös kriittisyyteni.

Työttömällä ei ole lomaa, ei ainakaan minulla ole koskaan ollut. Tänään olen kuitenkin pitänyt jonkinasteisen vapaapäivän. Tosin en kylläkään levännyt sohvalla kuin puolisen tuntia. Oli ruvettava siivoamaan: kalvinistinen työmoraali pitää pintansa, vaikka palkkaa ei tulisikaan.

Kirjoittaja: Samuli Heikkilä (C)

Scroll to Top