Kummatkin isoisäni taistelivat aikoinaan talvisodassa ja jatkosodassa monissa kovissa taisteluissa. Kummatkin selviytyivät elävinä. Itse olen syntymästäni lähtien elänyt rauhan aikaa 24.2.2022 saakka, jolloin alkoi melkeinpä täysin irrationaalinen sota Ukrainaa vastaan.
Äitini vanhemmat joutuivat lähtemään kaksi kertaa sotaa pakoon: toisella kerralla he näkivät oman kylänsä palavan. Taisi olla kyseessä poltetun maan taktiikka. He olivat pakolaisia omassa maassaan: osa heistä otettiin muualla Suomessa hyvillä mielin vastaan, osassa Suomea ei niinkään.
Olen elänyt koko elämäni pelon alla: 1970- ja 1980 -luvuilla alitajuntaisesti meitä muistutettiin ydinsodan pelosta ja media on tähän asti viestittänyt pelosta jos toisesta. Median syyllistävästä asenteesta ja pelkouutisista saisi toden totta pitkän listan.
Enää en jaksa pelätä, olen sen verran jo vanha.
Joitakin vuosia sitten julkaistiin todella hyvä työelämäkirja, jonka nimi on “Pelolla johtaminen on perseestä.” Eräs hyvä tuttavani oli töissä myyjänä eräässä kahvilassa ainakin 15 vuotta. Hän eli työpäivästä toiseen narsistisen naispomon pelolla johtamisen alla, sairastui ja jätti työnsä. Moni koululainen ja työntekijä elää tälläkin hetkellä pelon alla, joko kotonaan, töissään tai koulussaan.
Elokuvassa “JFK – avoin tapaus” elokuvan päähenkilö Jim Garrison keskustelee Herra X:n kanssa, joka toteaa osuvasti: “No war, no money.” Mitähän tänä aikana voisi todeta: “Ei mediaa, ei pelkoa.” Tai jotain vastaavaa…
Kirjoittaja: Samuli Heikkilä (C)