* (15.9.2022) : Tampere: julkiset ja yksityiset lääkärit – kokemuksia

Olen päässyt aina julkiseen lääkäriin ja hammaslääkäriin helposti siten ettei sinne ole tarvinnut kuukausikaupalla odottaa. Ja tämä siis täällä Tampereella. Myös YTHS:llä oli hyvää lääkäripalvelua kun kävin siellä vuosien 2000 – 2005 välillä. Tosin en kovin monta kertaa. Hammaslääkärissä olen käynyt yksityisellä, mutta siten, että kyseessä on ollut jokin ihme kaupungin ostopalvelu. Ajan olen saanut viikon parin sisällä, kiireisissä tapauksissa muutaman päivän odottelulla (esim. lohjennut hammas, joka ei kuitenkaan suuresti haitannut). No, ainahan voi tietysti akuuteissa tapauksissa mennä Taysiin…

Ainoita kertoja kun olen turvautunut vapaaehtoisesti yksityiseen oli vuoden 2022 alussa ex-Koskiklinikalla (Pihlajalinna??) Tampereella, kun kävin sydämen ultraäänitutkimuksessa. Halpaahan se ei ollut, siitä tuli 300 euron lasku. Onneksi olin sisällyttänyt sen budjettiini. Syynä lääkärissä käyntiin olivat jo pitkään jatkuneet vaikeat sydämen rytmihäiriöt, joten ihan huvikseen en sydäntutkimuksissa yksityisellä käynyt. Lääkärinä oli monen vuosikymmenen kokemuksen omaava sydänlääkäri. Näin muuten ensimmäistä kertaa elämässäni sydämeni liikkeet monitorista.

Suurin hammaslääkärimaksu on ollut muistaakseni Tampereella 75 euroa ja se oli muistaakseni viisauden hampaan poistosta. Tämä siis kaupungin ostopalveluissa.

Olen joka kerralla käydessäni pikemminkin kiitellyt hienosta palvelusta.

(Huom! Hammaslääkärissä ei kannata ainakaan täällä Tampereella vitsailla. Olen oppinut, että hammashoitohenkilöstä ei jostain (??) syystä ole kovin huumorintajuista porukkaa…

Ja olen onnekas, että saan asua Suomessa eikä Amerikassa. Meillä sentään on Kela, joka maksaa osan. Amerikassa moisesta voisi ehkä vain haaveilla…

Ja lopuksi muistutus kaikille Suomessa asuville LinkedIn:ä käyttäville tahoille: Pankaas nyt lukien Anu Partasen hieno kirja Pohjoinen teoria kaikesta. Kirjassa Partanen vertailee suomalaista hyvinvointivaltiota amerikkalaiseen hyvinvointiyhteiskuntaan.

Kirjoittaja: Samuli Heikkilä (C)

Leave a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Scroll to Top