* (7.10.2022) : Nyt rohkeasti mukaan taloyhtiön hallitukseen!

Olen asunut jo 22 vuotta samassa taloyhtiössä täällä Tampereella. Taloyhtiöön kuuluu kolme rakennusta ja yhteensä 102 asuntoa. En ollut ennen tätä vuotta ollut kertaakaan taloyhtiön hallituksen jäsenenä. Syyt olivat yksinkertaisesti seuraavat:

* Minulla ei ollut mitään tietoa toimimisesta taloyhtiön hallituksessa. En myöskään ollut koskaan ottanut selvää asioista.
* Vastuuasiat.
* Pelko.

Toimin aikoinaan asukasyhdistys Tampereen Hervantalaiset ry:ssä monessa eri tehtävässä yhdeksän vuoden ajan vuosina 2007 – 2016. Olin mukana myös hallituksen jäsenenä neljänä vuotena sekä erään kerran sääntömääräisen kokouksen puheenjohtajana. Opin paljon tuolloin hallitustyöskentelystä.

Taloyhtiön kokouksessa oli kyllä varsin hyvin porukkaa koolla. Kun tuli hallituksen valinnan aika, niin ei ollut kovin yllättävää, että käsiä ei noussut ylös. Mutta aina on hallitus saatu kasaan: jos jostain syystä ei saada kasaan, niin voidaan ottaa ammattihallitus. Se tosin maksaa. Minua ei kukaan jäseneksi ehdottanut, itse ehdotin itseäni ja lähdin mukaan rohkeasti!

Yhdistyksessämme pidettiin kaksi sääntömääräistä kokousta, joista toisessa valittiin yhdistyksen hallituksen jäsenet. Eipä paljonkaan ollut porukkaa ao. kokouksessa, oikeastaan vain hallituksen jäsenet, toimistonhoitaja sekä pari ulkopuolista yhdistyksen jäsentä. Hallituksen kokoonpanoon ei isompia muutoksia tullut noiden yhdeksän vuoden aikana.

Toimin myös kahtena vuotena pöytäkirjasihteerinä toimiessani toimistonhoitajana, joten esityslistat ja pöytäkirjat tulivat hyvin tutuiksi tuona yhdistyksessätoimimisaikanani.

On kuitenkin ihan eri asia toimia yhdistyksen hallituksen jäsenenä kuin toimia suurehkon taloyhtiön hallituksen jäsenenä. Ensinnäkin toiminnan mittakaavat ovat ihan erilaiset: kun yhdistystoiminnassa liikutaan sadoissa tai tuhansissa euroissa, niin taloyhtiössä liikutaan sadoissatuhansissa euroissa.

Takana on nyt yksi varsinainen hallituksen kokous. Sen seurauksena minulle selvisi esim. hallituksen ja isännöitsijän tehtävänjako. Hallituksen kokouksista saa hyvää oppia sekä myös rahallisen palkkion.

Vaikka olenkin vasta oppipoikatasolla taloyhtiön hallituksessa toimimisen suhteen, niin kannustan kaikkia lukijoitani taloyhtiön hallituksen jäseneksi. Samoin kuin yhdistysten hallituksien jäseneksikin.

Kirjoittaja: Samuli Heikkilä (C)

Scroll to Top