* (17.2.2023) : Lihansyönnin demonisoinnista

Mielestäni on niin helppoa syyllistää ihmisiä lihansyönnistä. On kyllä aiheellinen kysymys pärjäisimmekö vähemmällä lihansyönnillä. Sanoisin, että ihmiskunnalla on paljon suuremmat ongelmat kuin lihansyönnin eettisyys tai lehmien pierut. Jos jokin asia tänä aikana on demonisoitu, niin se on lihansyönti.

Kuka puhuu ja kenen suulla? Kuka on lobbarina kenenkin takana?

30 vuotta sitten järjestettiin ensimmäinen ympäristökonferenssi. Mitä 30 vuodessa on tehty ilmastomuutoksen eteen? Ei oikeastaan mitään muuta kuin ihmetelty. Olen näissä vuosikymmenten hukkaamisessa samaa mieltä kuin Greta T. “Blaah blaah blaah…”

Meillä on hyvin suuria ongelmia globaalisti kuten esim. muovi maailman merissä, merien happamoituminen, se, että vieläkin liian suuri osa energiasta tuotetaan fossiilisilla polttoaineilla. Öljyteollisuus tutki ilmastonmuutosta ja vaihtoehtoisia polttoaineita jo 40 vuotta sitten, mutta fossiiliset polttoaineet voittivat. Tästä tulikin hyvä kaksiosainen dokumenttisarja tv:stä jokin aika sitten. Taitaa olla nähtävissä Yle areenassa vieläkin.

Jos nyt vaikka ihan oikeasti ottaisimme itseämme niskasta kiinni ja tarttuisimme näihin ilmastotoimiin, emmekä valittaisi lehmien metaanipäästöistä. Eiköhän ne suuremmat metaanipäästöt ole yllätys yllätys ihan muualla.

Elokuvassa JFK – avoin tapaus, herra X toteaa seuraavasti: “No war, no money!” Itse toteaisin seuraavasti: “No fossil fuel, no money!”

Ja muuten lopuksi: söin juuri pitkästä aikaa poron lihaa. Aivan mahtavan makuista, mutta kyllä vähän liiankin kallista kukkarolleni.

Tässä tämänpäiväinen ideani: pois naudanlihan tuotanto ja tilalle poron liha. Kai ne porot täällä etelämmässäkin pärjäävät…

Kirjoittaja: Samuli Heikkilä (C)

Scroll to Top