* (18.4.2023) : Empatiasta / Kristillisyydestä / Tuomitsemisesta

”Empatia ei sovi politiikan ohjenuoraksi”, sanoo Riikka Purra. [1]

Mielestäni Riikka Purra juuri ao. haastattelussa kertoo, että hän on empaattinen ihminen. Mielestäni on hyvin kylmäsydämistä, jos politiikkaa tehdään ilman empatiaa. Koulussa meille opetettiin, että politiikka on yhteisten asioiden hoitamista. Se on myös raakaa valtapeliä ja omien ja tiettyjen tahojen etujen ajamista. Oman mielipiteen sivuuttamista ja puoluekuria.

Kokoomukselaista politiikkaa koskien kirjoitin vastavetona julkaisuni Kaskipaja-sivustossani koskien mm. empatiaa.

Eli kohti amerikkalaista elämänmenoako?

Tässä samassa asiassa kysyisin sitä kuinka moni suomalaisista puolueista on aidosti kristillinen? Kokoomus? Perussuomalaiset? Kristillisdemokraatit? Vasemmisto? Kristillisyyshän mitä suurimmin liittyy empatiaan. Moni taho ja puolue on nykymaailmassa olevinaan niin niin kristitty, mutta samaan aikaan empatia heiltä uupuu. Ollaan vetämässä rajoja maahanmuutolle ja pakolaisuudelle. Ollaan viemässä leipä köyhältä. Ei ole ihan raamatun ja kristillisyyden mukaista. Samaan aikaan eräs puolue on leikkaamassa työttömiltä, mutta alentamassa palkansaajien ansiotuloverotusta.

Kovin suuri yllätys ei ole myöskään myöntää, että moni uskonnollinen taho, esim. lahko, on unohtanut raamatun opetukset. Tämä näkyy esim. siinä, että esim. lahkon jostakin syystä jättävä poissuljetaan yhteisöstä eli välit katkaistaan lähtijään. Tässä kohtaa korostaisin raamatussa kerrottua tuhlaajapoikatarinaa. Siinä poislähteneen pojan isä otti tämän avosyliin vastaan, kun poika palasi maailmalta.

Jeesus sanoi jo 2000 vuotta sitten omasta toiminnastaan seuraavasti: “En tullut teitä tänne tuomitsemaan.” ja “Älkää tuomitko ettei teitä tuomittaisi.” Mitäs kirkkomme sitten on näinä vuosisatoina tehnyt? Tuominnut esim. homoseksuaalit.

Emme osaa edes kymmentä käskyä täyttää, mutta siitä huolimatta joissakin uskonlahkoissa on kielletty television katsominen, tansseissa käyminen, meikkaaminen ym. kiva ja suurimpia syntejä on ihmisen seksuaalisuus.

Minne siis kadotimme empatian?

Kirjoittaja: Samuli Heikkilä (C)

Lähteet:

[1] Hs.fi: “Rotia, kotimaa!” : www.hs.fi/sunnuntai/art-2000009481266.html

Scroll to Top