Onneksi meillä Suomessa on vielä palkkatukityöjärjestelmä. Minulla oli nimittäin aivan mahtava tilaisuus toimia ohjaajana ja opettajana alakoulun oppilaille, kun pidin vuoden verran atk-kerhoa Lempäälässä Sääksjärven koulussa vuosina 2018 – 2019. Miksi mahtava? Siksi, koska tuona vuonna ja sen jälkeen totesin, että minullehan tämä sopii, on hienoa toimia ohjaajana ja opettajana. Tuo kerhovuosi sai minut lähtemään avoimeen yliopistoon opiskelemaan kasvatustieteiden perusopintoja.
Suunnittelin kerhovuotena aina tarkoin kaikki kerhotunnit ja tein kaikille tunneille joitakin tehtäviä. Tuosta vuodesta taisi kertyä lähes 150 sivun mittainen suunnittelumoniste. Otin ohjaus- ja opetustyöni tosissani.
Kerholaiset olivat hyvin innostuneita kerhosta tai ehkä he olivat hyvin innostuneita pelaamisesta, sillä pelejä he kyllä pelasivat. No, kyllä he muutakin onneksi tekivät, kuten kirjoittivat erilaisia tekstejä, harjoittelivat kuvien käsittelyä ja ohjelmoivat Scratch:llä. He olivat niin innostuneita etteivät malttaneet lähteä kotiin ollenkaan. Kerho alkoi klo 14 ja sen keston piti olla maksimi kaksi tuntia. Eräänkin kerran he olivat kerhossa kolme tuntia ja en meinannut saada heitä millään lopettamaan kerhoa. Joskus uhkasin, että laitan sähköt pois päältä. Tosin sitä mahdollisuutta minulla ei ollut. Eräänkin kerran kävi niin, että kerholaiset lähtivät pois viiden aikoihin ja kun lähdin pois koulusta, niin käytävät ja luokat olivat jo ihan pimeinä. Onneksi hälytystä ei vielä oltu laitettu päälle.
Minulla on ollut haaveena vielä joskus toimia ohjaajana tai opettajana. Koulutusta minulla on kasvatustieteiden perusopintojen verran. Olen lähettänyt joitakin työhakemuksia eri paikkoihin saadakseni toimia esim. ohjaajana, mutta vielä ei ole tärpännyt.
Kirjoittaja: Samuli Heikkilä (C)