Tunnustan aluksi, että vaikka olenkin jonkin verran tekoälyasioihin tutustunut, niin tekoälyn asiantuntija en todellakaan ole. Jokainen saa vajavaisilla tiedoillaan ja totuudellaan kuitenkin aina sanoa mielipiteensä asioista, ja on aina hyvä jos keskustelua saadaan aikaiseksi. En siis missään nimessä tunnustaudu esim. oman alani asiantuntijaksi tai opettajaksi, jota 23 kuuntelee hiljaa…
Siispä…
Suhtaudun skeptisesti tekoälyyn, joka valitsee potentiaalisista työnhakijoista esim. työhaastatteluun kutsuttavat. Esim. jos työnhakija on kertonut itsestään jotakin harrastuksissaan, joka kiinnittäisi ihmissilmän huomion, mutta jota tekoäly ei osaa “arvostaa”, se voi olla tärkeä tekijä valittaessa esim. työhaastatteluun. Voi olla että on voi olla että ei ole. Olen lukenut joitakin tekoälyyn liittyviä pohdintoja ja tullut siihen tulokseen, että viimeistä sanaa en tekoälylle antaisi. Katsoisin tekoälyn, myös ne heikot tekoälyt eli johonkin tiettyyn tarkoitukseen kehitetyt tekoälyt vielä ihmisen apulaisiksi. Eli tekoälystä ei saa tulla diktaattori, vaan varteenotettava keskustelija, joka antaa oman panoksensa keskusteluun. Viimeistä sanaa en vielä antaisi tekoälylle, en edes työnhakijoita valittaessa.
Tekoälystä ei saa tulla jumalaa, vaan tekoälyn on oltava vielä ennenkaikkea ihmisen apulainen. Näin varmaan onkin esimerkiksi jos tekoäly etsii ihmislääkäreille kohdistetuista kuvista esim. mahdollisia kasvaimia. Mutta siihen se heikko tekoäly taitaa sitten jäädäkin.
Kirjoittaja: Samuli Heikkilä (C)