Huom! Seuraava kirjoitukseni syntyi, kun luin LinkedIn:ssä Pia-Christina Rothin kirjoituksen koskien suomalaista työelämää (postaus helmikuussa 2024). Lainaus Rothin aloituksesta “Nykypäivän “aatelin” ulkopuolelle usein jäävät ryhminä (yksilöt tekevät luonnollisestikin poikkeuksia).” sekä listaus eri ryhmistä, esim. 50+ -ikäryhmä, johon itsekin kuulun.
Työtönkin tai esim. työtön sijoittaja tai pokerinpelaaja voi kuulua nykyaateliin. He eivät ole uupumassa ylisuorituskeskeisessa työelämässä.
Toiseksi itse katson itseni 3+2 tutkintoa suorittaneena 50+-kymppisenä oppineisiin. Eli työtön oppinut, jolla kuitenkin on myös työkokemusta.
Luokkayhteiskunta: työväenluokka, maanviljelijät, alempi ja ylempi keskiluokka, toimihenkilöt, yläluokka / eliitti. Suomessa on lukemani mukaan pieni eliitti. Eliitillä on sekä varallisuutta että koulutusta. Itse en voi kuulua eliittiin, sillä minulla ei ole kovinkaan paljon varallisuutta, vaikka pitkälle kouluttautunut olenkin.
Sääty-yhteiskunta: talonpojat, porvaristo, papisto, aatelisto (olen aina ajatellut mihin näistä kuuluvat oppineet ja kouluttautuneet?
Kirjoittaja: Samuli Heikkilä (C)