Siteeraan ensin Jarno Limnellin postausta LinkedIn:ssä (26.2.2024): ”Teknologia ulottuu kaikkialle yhteiskunnalliseen päätöksentekoon ja on tärkeää, että teknologian perusasioista – mahdollisuuksineen ja uhkineen – päättäjät(kin) ovat tietoisia. Siksi ehdotin viime syksynä “Teknologian maanpuolustuskurssia kansanedustajille” järjestämistä” ” Seuraava tekstini pohjautuukin osittain Limnellin postaukselle.
Eräs hyvä yliopistoaikainen ystäväni on kirjoittanut juttuja koskien sähköistä äänestämistä. Muualla Euroopassa joissakin maissa se on jo ollut käytössä ääneistämisessä, mutta meillä Suomessa sitä ei vielä ole ilmeisesti otettu käyttöön (turvallisuusasiat ?!).
Olen ollut jo monta vuotta sitä mieltä, että Suomessa pitäisi kouluissa pitää aina silloin tällöin turvallisuusopetusta (en tiedä onko jo, voi ollakin) koskien esim. somea ja älypuhelinten käyttöä ym. Toisaalta nykykoulu on jo niin paineistettu ulkopuolelta (lukujärjestykseen on mahduttava niin yrittäjyysopetusta kuin koodaustakin). Tärkeää olisi myös kouluttaa opiskelijat niin fyysisessä kuin henkisessäkin turvallisuudessa (kiusaamisen estäminen, some, älypuhelimet ym.). Olen myös aiemmin ehdottanut, että kouluissa pitäisi opettaa enemmänkin elämänhallintaa kuin esim. oppikirjatekstejä.
Toiseksi olen ainakin LinkedI:ssä joskus taannoin ehdottanut kaikille kansalaisille yhteistä turvallisuuskoulutusta (jatkuva, koska turvallisuudesta on pidettävä huolta joka päivä!). Mutta ei mitään joka kotiin jaettavaa turvallisuusopasta, joka sitten jää paperi- ja lehtipinojen alle. Siihen miten kaikille järjestettävä turvallisuuskoulutus järjestettäisiin, siihen en ota kantaa. Yksi tapa voisi järjestää on jatkuva koulutus netissä. Maksupuoli menisi verotuksen kautta.
Turvallisuuskoulutukseen voisi kuulua esim: (hahmotelma)
* fyysinen turvallisuus ja henkilöstöturvallisuus (yritykset, yhdistykset ym.)
* kansalaisen tietoturvallisuus
* yritysten, yhdistysten ym. tietoturvallisuus
Edellä olevaan fyysiseen turvallisuuteen kuuluisi esim. kotien ja yritysten ym. laitteet, koneet, paloturvallisuus, työturvallisuus ym.
Kirjoittaja: Samuli Heikkilä (C)