* (9.3.2024) : Olen todellinen palkattoman työn kokemusasiantuntija

Työnteko ei aina rahallisesti kannata. Olen tässä asiassa todellinen kokemusasiantuntija. Olen ensinnikin tehnyt jo melkein 19 vuotta palkatonta vapaaehtoistyötä, mutta toisaalta en ole siitä myöskään palkkaa odottanut. Toinen on se, että tein eräässä asukasyhdistyksessä erilaisia työtehtäviä 7 vuoden ajan palkatta. Ja olen paljosta kiitollinen jo edesmenneelle ao. yhdistyksen puheenjohtajalle, joka minut vuonna 2007 työhön palkkatuella toimistonhoitajaksi otti. Opin hyvin paljon yhdistystoiminnasta ja sen eri tehtävistä.

Toiseksi olen tehnyt vuonna 2012 kahdellekin eri yritykselle työharjoittelussa töitä ilmaiseksi, eli samat työtehtävät kuin vakituisillakin ja kahdeksantunnin työpäivät. Harjoittelu oli palkatonta, mutta kyllä minulle jokin yhdeksän euron päiväkorvaus joltain taholta taisi tulla.

“Työ on parasta sosiaaliturvaa!” Se on ihan pelkkää höpöhöpöpuhetta ja sopii hyvin tekopyhiin juhlapuheisiin, joilla ei käytännön katetta ole.

Huomio kaikki nykyhallitusta kannattavat, miettikääpä seuraavaa. 300 euron suojaosan poistaminen meiltä työttömiltä on yksi typerimmistä lakimuutoksista ikinä. Jos suojaosa olisi jätetty voimaan, niin moni taho hyötyisi siitä jatkossakin. Miksi?

* Yhteiskunta hyötyisi: sossusta ei tarvitsisi hakea toimeentulotukea, vaan suojaosaan tulevat palkat ja palkkiot maksaisivat esim. kaupungit, yritykset ja esim. yhdistykset. Eli suojaosaan menevä raha ei ole siis joltain instituutiolta tulevaa tukea.

* Työnantajat hyötyisivät. Mikä on nyt heille menetys, siitä että työttömät eivät pysty täysimääräisesti käyttämään 300 euron suojaosaa. Eli työnteko ei näinollen kannata! Toinen vaikutus saattaa myös olla toimeentulon hakeminen.

* Työttömät hyötyisivät. Työttömät saisivat jalkaansa “oven rakoon” ja saavat tarvittavaa työkokemusta. Näin ollen heidän ei välttämättä tarvitsisi hakea sossusta tukea. Toiseksi: kansantalous voittaa, vaikka vaikutus talouskasvuun onkin pieni, niin sillä on silti vaikutusta.

* Suojaosan poistamisen vaikutus on se, että työttömyystuesta tulee todellinen kannustinloukku. Minun ei kannata tehdä enää töitä 300 euron suojaosaan, koska se vähentää työttömyystukeani.

Odotan vielä kolme vuotta, jolloin toivottavasti vasemmistopuolueet tulevat taas hallitukseen, ja tämä irrationaalinen päätös suojaosan poistosta voidaan kumota.

Kirjoittaja: Samuli Heikkilä (C)

Leave a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Scroll to Top