Hallitusten työllisyystavoitteet ovat olleet vuosien saatossa kunnianhimoisia. Esimerkiksi tällä hallituskaudella tavoitellaan 80 000 – 100 000 uutta työllistä. Miten tähän tavoitteeseen päästään ja saadaanko työllisiä noin valtava määrä lisää jää nähtäväksi.
Oletteko muuten miettineet, että jos seuraava hallitus, olkoon se sitten mistä puolueista tahansa muodostettu, asettaisi heti aluksi realistiselta kuulostavan tavoitteen eli esimerkiksi 10 000 uutta työllistä lisää. Jos tähän tavoitteeseen sitten päästäisiin, niin Suomessa voitaisiin täten kaduilla ja toreilla järjestää näyttäviä tapahtumia ja kulkueita päämäärän saavuttamisen kunniaksi. Nopeasti googlaamalla heti kärkeen tulisi uutisia, joiden mukaan Suomi onnistui, kerrankin!
Vai onko sittenkin parempi, että tavoitellaan kuuta taivaalta? Se, että hallituskauden päätteeksi sanottaisiin, että työllisyystavoite saavutettiin eli lisää saatiin se 10 000, olisiko se vähän hölmöä. Olisiko sittenkin parempi, että asetetaan yltiöutopistiset tavoitteet, joita ei saavuteta, tai joita ei ehkä olekaan tarkoitus saavuttaa, kuka tietää? Hallituskauden lopuksi pääministeri voisi sitten todeta, että kyllähän me yritimme, mutta kun ne taloudelliset ja muut realiteetit ja suhdanteet sun muut.
Olen parikymmentä vuotta harrastanut voimaharjoittelua, mutta missään vaiheessa en ole asettanut itselleni tavoitteeksi saada samanlaiset lihakset kuin huippubodareilla on. Dopingia en ole käyttänyt, se olisikin perin hölmöä. Rehellisyys maan perii! Niihin tuloksiin ja siihen kuntoon täytyy tyytyä mitä on harjoittelulla aikaan saatu. Tavoitteet ovat olleet realistiset.
Sananen vapusta:
Nyt täytyy muuten seurata vappupuheita tarkasti: kuka lupaa ummet ja lammet, kuka lupaa vappusataset?
Kirjoittaja: Samuli Heikkilä (C)