* (1.8.2024) : Tietotekniikkaharrastuksesta vuodesta 1983 vuoteen 2024

Olen itse ollut mukana kotitietokoneiden vallankumouksessa 1980-luvun alussa, kun perheeseemme hankittiin Vic-20 vuonna 1983. Olin silloin 12-vuotias. Pienestä on lähdetty liikkeelle ja pitkä tie taivallettu erilaisten koneiden ja käyttöjärjestelmien ja ohjelmointikielien taipaleella. Eli elettiin vielä aikaa kun pöytäkoneista, kannettavista, tableteista, kännyköistä, älypuhelimista ja Internetistä ei tiedetty mitään. Pöytäkoneita oli jo ollut tovin, jo 70-luvulta lähtien, muistan kuinka 10-vuotiaana erään tuttavaperheen luona pelasin kertotaulupeliä senaikaisella pöytäkoneella, jossa oli mustavalkonäyttö valkoisella tekstillä. Vuonna 1985 ostin oman ensimmäisen tietokoneeni, Commodore 64:n, jota tuolloin hienosti kutsuttiin Tasavallan tietokoneeksi. Peleihin kului tuolloin paljon aikaa, saattoi olla niin, että joskus viikonloppuisin peleihin meni päivässä seitsemänkin tuntia aikaa. Ohjelmoidakin toki noilla kotitietokoneilla saattoi, mutta muisti oli aina esteenä. Tuolloin ja myöhemminkin erilaisten PC-koneiden kanssa ajattelinkin, että tietokoneen keskusmuisti on aina oleva pullonkaula. Se onkin ihmeellisesti pitänyt paikkansa.

Pelit ladattiin kasettinauhurilla C-kaseteilta, toinen vaihtoehto olisi ollut ostaa lerppuasema ja ladata pelit ym. ohjelmat sieltä. Tietotekniikkaharrastajat varmaankin muistavat 80-luvun puolivälin, jolloin radiosta tuli tietotekniikkaohjelmia ja pelejä ym. ohjelmia saattoi ladata äänittämällä kasettinauhurilla radiosta kuuluvaa rätinää. Muistan, että erään kerran kokeilin äänittämistä toisella kasettinauhurilla ja kun sitten laitoin kasetin tietokoneen nauhurin ja aloitin latauksen, niin äänitys oli toiminut: minulla oli uusi, toimiva peli.

Huomatkaapa, että Internet ei syntynyt 90-luvulla, vaan 1960-1970-lukujen vaihteessa Amerikassa ensin armeijan toimesta Arpanet-verkkona. Tarkoitus oli hajauttaa tietokoneet eri paikkoihin mahdollisen ydiniskun varalta. Www-sivut kylläkin tulivat vasta 90-luvun alkupuolella. Vuonna 1993 opiskelin Kauhajoella kauppaoppilaitoksessa ja tuo aika oli yksi käänteentekevimmistä elämässäni: silloin tutustuin ensimmäisen kerran Internetiin. Käyttöliittymänä oli siniruutuinen, valkotekstinen näyttö: tutuksi tulivat mm. Freenet, Gopher ja Lynx.

Kirjoittaja: Samuli Heikkilä (C)

Leave a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Scroll to Top