“Minun totuuteni, minun viisauteni. Olkaa muut hiljaa!” Tämä eo. ajatus minulle tulee mieleen aina kun poliitikot sivuuttavat asiantuntijoiden näkemykset. Eikä tämä ole ensimmäinen hallitus, joka niin tekee.
Muistakaa seuraava: käärmeet ajetaan väkisin pyssyyn ja lehmät lentää. Olen nähnyt jo sen, nimittäin tällä hallituskaudella. Joku sanoi aikoinaan täällä LinkedIn:ssä, että politiikka on kuin uskonto. Osuvasti sanottu.
Sitaatit ohessa olevasta artikkelista:
“Työministeri Arto Satonen (kok.) kertoi Ylelle keskiviikkona, että hallitus ei ole laajasta vastustuksesta huolimatta perääntymässä lakihankkeesta, jossa työttömäksi jäänyt maahanmuuttaja poistettaisiin maasta, jos hän ei saa kolmen kuukauden kuluessa uutta työtä.”
“Lausunnoissa toistuu sama kommentti – aikaraja on täysin riittämätön, ja lakiesitys vaikuttaa negatiivisesti Suomen maakuvaan ja osaavan työvoiman houkutteluun Suomeen.”
Mutta kun minun totuuteni, muista viis!
“Hallituksen esitys on lausunnon antajien mukaan osa uudistusten sarjaa, jossa maahan muuttaneiden elämästä tehdään Suomessa jatkuvasti epävarmempaa ja valvotumpaa.”
“– Tällä hetkellä luodaan sääntelyä, jossa jokainen maahan muuttava nähdään uhkana tai hyödykkeenä, josta hankkiudutaan käytön jälkeen eroon, kirjoittaa Moniheli ry”
Suomi nousuun! Not.
Kirjoittaja: Samuli Heikkilä (C)
Lähteet:
[1] https://yle.fi/a/74-20105469 (Hallituksen ulkomaalaislain 3 kuukauden työttömyyssäännölle täystyrmäys – 120:stä lausunnon antajasta vain kaksi puoltaa)