Postaukseni syntyi oikeastaan koskien erästä LinkedIn-postausta, jossa eräs LinkedIn:läinen oli laittanut postauksen oheen kuvan poikansa todistuksesta. Se ei ollut kovin mairitteleva, seiskoja ja vitosia oli, mutta joukossa oli sentään yksi kahdeksan. Se, mistä aineesta arvosana kahdeksan oli tullut, minulla ei ole tietoa.
Se, mitä on joskus ollut esim. peruskoulussa tai lukiossa, niin ei määritä sitä millaista on ihmisen elämä näiden kouluinstituutioiden jälkeen. Tunsin kouluajoilta monia, joilla meni korkealta ja kovaa, eli niitä huippuoppilaita ja opettajien suosikkeja. Itselläni on kuitenkin ollut toisin: olen kulkenut alhaalta ylöspäin, kohti korkeuksia.
Minulla oli lukiotodistuksen keskiarvo 6,7.
Myöhemmin minusta tuli filosofian maisteri pääaineena tietojenkäsittelyoppi. Todistus: pääaineesta hyvät tiedot ja sivuaineesta eli multimedia- ja hypermediaopinnoista erinomaiset tiedot.
Koskien ao. LinkedIn-postausta: Lapsellasi ei ole mitään hätää, ja vaikka opettajaparka ei häntä motivoisi, innostaisi tai kannustaisi, niin minä ainakin kannustan. Ja minulla on hyvin paljon elämänkokemusta hyvin vaikeista ajoista, mm. koulukiusaamisesta ja sen vaikeista jälkiseuraamuksista ja vaikutuksesta esim. lukio-opiskeluihin.
Lukiossa matikan, ruotsin ja englannin ja saksan opinnoista todistuksessa oli vitonen. Iltalukiossa sitten korottelin niitä seuraavin tuloksin: englannin kolme ekaa kurssia 10, 10, 9, ruotsin kolme ekaa kurssia 10, 10, 10, saksan kolme ekaa kurssia 10, 10, 10, matikan kolme ekaa kurssia 9, 10, 8.
Derivointikurssin lopuksi menin kysymään opettajalta sitä miten luokalla oli mennyt kurssi. Kokeesta sain 10 -. Hän vastasi minulle: “Sinä olit kurssisi paras”.
Kirjoittaja: Samuli Heikkilä (C)