Olen monesti ajatellut sitä, että lukevatkohan eri puolueiden kansanedustajat näitä meitä työttömiä ja köyhiä käsitteleviä artikkeleita mediassa ja keskusteluja esimerkiksi Linkedin:ssä, jossa työtä ja työelämää käsitellään. Vai elävätkö he turvallisessa kuplassaan vailla empatian häivää?
Sitaatti yle.fi:n artikkelista (26.1.2025) :”Suomessa on aiemmin haluttu taistella köyhyyttä vastaan. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että köyhyyden edessä on nostettu kädet pystyyn, sanoo johtava tutkija Anna-Maria Isola Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.” [1]
“Yhteiskunnalla ei pitäisi olla varaa köyhyyteen, hän ajattelee – köyhien ihmisten potentiaali ja voimavarat jäävät käyttämättä, ja se on kaikkien tappio.” [1]
Hyvänen aika, mehän olemme toistaiseksi eläneet suomalaisessa hyvinvointivaltiossa. Olemmeko kuitenkin jo tällä hallituskaudella menossa kohti amerikkalaista hyvinvointiyhteiskuntaa, jossa rikkaat porskuttavat ja köyhät saavat pärjätä omillaan??
Kirjoittaja: Samuli Heikkilä (C)
Lähteet:
[1] Yle.fi : 26.1.2025 : “Kaksi pitkäaikaistyötöntä kertoo, miten leikkaukset muuttivat elämää: kerran kuussa on viikko, kun rahaa ei ole yhtään” (https://yle.fi/a/74-20138265)