Olen syntynyt 1970-luvun alussa ja elänyt koko elämäni suomalaisessa “hyvinvointivaltiossa”. Olen monesta asiasta kiitollinen, minulla on ollut turvallinen koti turvallisessa maassa, kylmän sodan peloista huolimatta. Minulla on ollut ruokaa, lämpöä, vaatteita ja turvaa. Olen saanut hyvää koulutusta monessa eri koulutusinstituutiossa.
Nyt, oikeistohallituksen ollessa vallassa, olenkin joutunut miettimään uudelleen suomalaista hyvinvointivaltiota ja sen nykytilannetta. Olisi kovin rujoa poistaa sana hyvinvointivaltio Suomen osalta, mutta itse asiassa hyvinvointivaltio on aina ideaalinen, tavoiteltava tilanne. Velkaa on kertynyt paljon ja jotenkin siitä olisi päästävä eroon, vaikka valtion velka onkin eri kuin yksityisen ihmisen velka. Hallitusohjelma, jota olen edellisissä postauksissani kritisoinut, on ainakin ensimmäisen kappaleen osalta valheellinen. Hallitusohjelman ensimmäinen kappaleen voinkin katsoa olevan ihannekuva yhteiskunnallisesta tilanteesta, tosin näiden monien, erityisesti köyhiin, pienituloisiin ja työttömiin ja mm. mielisairaisiin kohdistuneiden leikkausten myötä ao. ohjelman ensimmäinen kappale onkin kuin yö ja päivä nykytilanteemme suhteen.
Mitkä asiat sitten voidaan katsoa kuuluvaksi hyvinvointivaltioon? Tähän tuskin on yksiselitteistä vastausta, sillä hyvinvointivaltio merkitsee kullekin varmasti eri asioita. Toinen arvostaa toista asiaa ja toinen toista.
Miten taloutta voisi kohentaa ja velkaa vähentää, niin että kipeimmät leikkaukset eivät osuisi tukiin, joita kipeimmin tarvitaan? Tosin se joukko on kovin suuri.
Olen miettinyt sitä äänestänkö kevään vaaleissa vai en. Arvostukseni poliittisia puolueita ja poliitikkoja kohtaan ei ole kovinkaan korkealla tasolla, olenkin liikkuva äänestäjä. Jos äänestämättä jätän, niin on se kannanotto, mutta onko se järkevää.
Uskon vahvasti suomalaiseen demokratiaan. Valheita viljelevistä, lupaukset pettävistä poliitikoista en tosin pidä.
Kirjoittaja: Samuli Heikkilä (C)