Olen aina pitänyt paljon Sims2- ja Sims3 -elämäsimulaattoripeleistä. Sims2:een aikoinaan eli joskus vuoden 2006 – 2007 paikkeilla ostin lisäosan, jonka myötä Samulista tuli keksijä. Samuli keksi kaikenlaista, esim. robotti-imurin, robottisammuttimen tulipalojen varalta, ja olikohan siinä lisäosassa myös ne Simsbotit eli ihmisen kaltaiset robotit. Viimeisimpänä ihmetyksenaiheena tuolloin olivat Samulin keksimät dronet, eräskin drone taisi olla ns. nelikopteri. Erään kerran Samuli sai moitteita Faith-vaimoltaan, koska oli lähettänyt nelikopterin hakemaan pizzaa ja samaan aikaan Faith oli juuri laittanut perheelle lounaan. Eli näin siis reilut 20 vuotta sitten.
Tiistaina 23.9. tulee televisiossa hyvä jännityselokuva Angel Has Fallen, joka jatkaa tuttua Gerard Butlerin tähdittämää elokuvasarjaa. Elokuvan kävin katsomassa teatterissa julkaisuvuonna 2019. Sen verran paljastan, että elokuvassa nähdään droneja eli jos joku jännitysfilmeistä ja droneista on kiinnostunut, niin suosittelen elokuvaa. Näin siis drone-“rintamalla” vuonna 2019 eli muutama vuosi ennen Ukrainan sodan alkua.
Sitten vuonna 2022 alkoi Ukrainan sota ja droneja onkin sielläpäin sittemmin tiivisti liikkunut sekä pienempinä ja suurempina ryhminä sekä Ukrainan että Venäjän taholta.
Sotakirjallisuudesta pitäville kirjavinkki: Vuorenpää, Joona (2020). Sotamies – Maanpuolustus tehtävänä ja kutsumuksena. Kyseessä on 320 sivuinen, hyvin monipuolinen ja kattava, tekstiä ja paljon värikuvia sisältävä teos. Kirjassa käsitellään droneja alkaen sivulta 282.
Uutiset (yle.fi ja hs.fi) tiistaina 23.9.2025 jatkavat drone-linjaa seuraavasti:
- Tanskan pääministeri: Tanskassa suuri sabotaasiuhka
https://yle.fi/a/74-20184511 - Kööpenhaminan lentokentän sulkeneet droonit olivat ”hyökkäys”, sanoo Tanskan poliisi
https://www.hs.fi/maailma/art-2000011511543.html
Kirjoittaja: Samuli Heikkilä (C)