* (26.9.2025) : Työttömät, älkää jääkö paikoillenne, vaan käyttäkää mahdollisuuksia hyväksenne!

Elämässä pitää nähdä muutakin kuin työ tai työnhaku. Ymmärrän oikein hyvin, että työnhaku tässä Suomen tilanteessa on vaikeaa ja haastavaa ja hermoja repivää. Mutta työhön ja sen hakemiseen ei kannata pelkästään ripustautua, vaan katsoa jonnekin muualle. Jos on sitten vaikka asuntolainaa, velkoja, ulosotossa yms. ja pitäisi töihin päästä ja sinne ei monista yrityksistä huolimatta pääse, niin ymmärrän että tilanne voi olla todella raastava. Ymmärrän koska minulla on empatiaa eli kykyä asettua toisen ihmisen asemaan, vaikka en olisi itse kohdannut ao. asioita. Purra sanoo olevansa empaattinen, mutta toteaa kuitenkin ettei empatia kuulu politiikkaan.

Nyt jos koskaan, politiikassa tarvittaisiin todella todella paljon empatiaa, ei maahanpolkemista. Jos sitä ei tule valtiovallalta, niin silloin sitä pitää tulla meiltä itsekultakin, lähimmäiseltä, niin sukulaiselta, naapurilta kuin muiltakin. Meidän täytyy toisiamme ymmärtää ja myös opetella ymmärtämään.

Ja yksi asia hyvät työttömät! Paikoilleen ei kannata jäädä murehtimaan, vaan lähteä mukaan vaikka yhdistystoimintaan tai vapaaehtoistyöhön. Se on nimittäin yksi hyvä henkireikä muuten niin mahdottomantuntuiseen elämänvaiheeseen.

Olen ollut mukana esimerkiksi monenlaisessa vapaaehtoistöissä, kun olen ollut työttömänä. Vapaaehtoistöistä mainittakoon mm. SPR:n ja Evankelisluterilaisen seurakunnan alaisuudessa toimiminen. Olen tehnyt vapaaehtoisena töitä muun muassa vammaisten, alkoholistien ja kodittomien hyväksi, toiminut lipaskerääjänä, toiminut ikäihmisten kotiystävänä ja ulkoiluapuna, lajitellut vaatteita logistiikkakeskuksessa, auttanut lapsia läksyjen teossa, opettanut suomenkieltä maahanmuuttajalle, ollut SPR:n lyhytkursseilla, toiminut Aattoillan kahvilassa, sekä ollut mukana ruoka-apujakelussa. Lisäksi olen toiminut yhdistystoiminnassa sekä taloyhtiön hallituksen jäsenenä. Olen lisäksi opiskellut työttömänä mm. aikuislukiossa, työväenopistossa sekä avoimessa yliopistossa.

Kotoaan kannattaa lähteä pois, paikoilleen ei kannata jäädä!

Kirjoittaja: Samuli Heikkilä (C)

Leave a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Scroll to Top