* Muistaakseni eräs tiedotusopin professori taisi todeta eräässä kirjassaan, että jokaisella on oma totuutensa. Tällöin voikin hyvin kysyä: Totuus. Mikä totuus? Tieteellinen totuushan on muuttuvaa, se ei ole kiveenhakattua. Entä sitten uskontojen totuudet? Nekin voidaan mielestäni kyseenalaistaa, kriittinen uskovaisuus on tervettä.
* Sodassa totuus ja myöntämiset tulevat aina jälkijunassa. Kiistäminen on aina varma merkki siitä, että asia on juuri niinkuin se on. Ei käy kiistäminen.
* Onko meillä ihan oikeasti työvoimapula vai pulaa matalalla palkalla tekijöistä? Paljon olen lukenut viime vuosina tarinoita, joissa työnhakija lähettää satoja hakemuksia, mutta haastatteluihin häntä ei kutsuta. Siteeraan tässä vapaasti erästä LinkedIn:läistä: “Jos meillä Suomessa on todellakin työvoimapula, niin miksei meille työttömille satele niitä työtarjouksia ikkunoista ja ovista, miksei meitä tulla repimään töihin?”
* Aina kun katson palkintojenjakotilaisuuksia, joissa näyttelijä Jim Carrey voittaa sen parhaimman palkinnon, hänestä paistaa rivien välistä hänen näkemyksensä Oscar-palkinnosta. On huutava vääryys, että Carreylle ei ilmeisesti vieläkään ole annettu Oscar-palkintoa parhaasta miespääosasta. Ehkä hän saa sen, kun hän täyttää 80-vuotta. Silloin tosin hänelle myönnetään Oscar hänen elämäntyöstään.
* Voiko ihminen muuttua poliitikkona? Muutamien parin kuukauden aikana on raavittu esiin ministerien tekemiset ja sanomiset melkein koko ihmisiältä. Oliko hän juovuksissa jossakin nuoruusajan pippaloissa? Sanoiko tuolloin jotakin sopimatonta tyttöystävälleen yksityisissä tekstiviesteissään? Voiko poliitikon anteeksipyyntö olla aito, vai pitääkö hänen itkeä vollottaa kirkonmäellä jalkapuussa ja syvästi katua tekojaan? “Voi antakaa minulle anteeksi, voi antakaa! Minä kadun, minä kadun!” Ehkä sitten voimme häntä uskoa. Vai onko kaikki vain sittenkin pelkkää teatteria?
Kirjoittaja: Samuli Heikkilä (C)