Tampere 12.6.2017
Kultaranta-keskustelut
“Tasavallan presidentti Sauli Niinistö isännöi ulko- ja turvallisuuspoliittisen keskustelutilaisuuden Kultarannassa 11.–12. kesäkuuta 2017. Keskustelut järjestetään tänä vuonna viidennen kerran ja teemana on tulevaisuus.” [1]
Kultaranta-keskusteluissa kysyttiin ketkä kuuluvat eliittiin. Kysymyksen esittäjä ei tosin nähnyt metsää puilta, sillä siinähän se Suomen eliitti oli juuri tutkijan silmien edessä. Tosin kysymyksen esittäjä itse antoi näppärän vastauksenkin: eliittiä ovat ne, jotka voivat tuoda asioita esille (siis suuremmalle yleisölle tässä tapauksessa kansalle). Ovatko tällöin eliittiä esimerkiksi tutkivat journalistit ja journalistit yleensä? Heillä kun on kuitenkin valtaa tuoda esille asioita, rajausten puitteissa tietenkin, maailmassa kun uutisia riittää.
Samainen tutkija kysyi myös ketkä kuuluvat kansaan? Ovatko he niitä, jotka juuri olivat Perussuomalaisten puoluekokouksessa läsnä? Vai niitä, jotka kannattavat Vihreitä, vai sittenkin niitä, jotka kannattavat Kokoomuksen linjaa ja arvoja?
Lähteet:
Kirjoittaja: Samuli Heikkilä (C)