Seuraava juttuni on oikeastaan kommentti erääseen LinkedIn:ssä käytyyn keskusteluun. Juttuni koskee Suomessa niin “suuresti arvostettua” peruskoulua ja sävy on tällä kertaa kyyninen. Mutta minkäs teet kun kyse on tosiasioista.
Aikoinaan kun opiskelin peruskoulussa 70-80-luvuilla, niin eihän koulu oikeastaan huomioinut oppilaita yksilöinä vaan massana. Olen joskus joissakin kirjoituksissani kritisoinut koulua seuraavasti: “Kaikki samasta vivusta samaan aikaan hallitusti. Kaikilla samat piian peilit ja löylykauhat nurkissa pölyttymässä. Ei erilaisuutta, vaan yhtä ja samaa massaa.”
Olihan meillä 1980-luvulla sentää tasokurssit: matikassa ja kielissä oli tasot suppea, keski ja laaja. Nämäkin tosin loppuivat juuri kun meikäläisen ikäluokka pääsi ylästeelta, ja yläasteella siirryttiin matikassa ja kielissä opiskelemaan yhteen luokkaan: tasot siis poistuivat.
Kuinkahan paljon nykyopetuksessa huomioidaan yksilölliset oppimisjutut eli yksi oppii toisella tavalla ja toinen toisella?
Kasvatustieteen perusopinnoissa luennoija totesi osuvasti: “Jos 100 vuotta sitten elänyt ihminen herätettäisiin nyt kuolleista, hän tunnistaisi nyky-yhteiskunnasta vain yhden asian: koulun.”
Kirjoittaja: Samuli Heikkilä (C)