* (5.1.2024) : Mietteitä työnhausta – lisäksi mietteitä viivyttelyn jalosta taidosta

Aamulla motivaationi työhakemusten lähettämisen ja kotitöiden tekemisen suhteen oli korkealla. 5.1.2024 päättyi taas kuukauden töiden hakeminen ja neljän työhakemuksen lähettäminen eli työnhakuvelvoitteen täyttäminen työllistymissuunnitelman mukaisesti. Olin jo pari päivää sitten katsonut sopivat työpaikat ja lähettänyt ekat kaksi hakemusta, nyt tosin sillä räväkämmällä työnhakutekstillä. Kyseinen teksti löytyy ihan tämän postauksen jälkeen. Eli hakemuksessa siis kovaa tekstiä työnantajille koskien ikäsyrjintää ja josko ao. hakemuksen saaja nyt toimisi kohdallani toisin.

Pikkaisen motivaatio kuitenkin oli hukassa, kun vielä viime tingassa luin työpaikkailmoituksen tekstejä. Toimin aikoinaan koulunkäynninohjaajana eräässä alakoulussa ja muistan erään pojan, jolla oli ilmeisesti todettu ADHD. Hänellä oli keskittymisvaikeuksia ja käsialakin oli vähän mitä oli. Muistan aina sen kuinka hän kerran häntä opastaessani sanoi minulle hyvin: “Ei kiinnosta.” Eli pojan innostus ja motivaatio ei ilmeisesti kovinkaan korkealla ollut. Työpaikkailmoituksia lukiessanikin minulle tuli mieleen nuo sanat eli “ei kiinnosta”, olin kylläkin lähettämässä avoimia hakemuksia, en siis varsinaisesti hakenut määrättyjä työpaikkoja ja -tehtäviä. Motivaatio oli siis ilmoituksia lukieassa aika alavireessa. Mutta voi sitä iloa, kun sain lähetetty ne kaksi muutakin hakemusta ja sain vielä ilmoitettua TE-palvelussa työnhakuvelvoitteen täyttymisestä ja lähetetyistä hakemuksista!

Olen lukenut aivan mainiota, professori Juha T. Hakalan kirjoittamaa kirjaa Suoritusyhteiskunta. Kirjassa Hakala mainitsee käsitteen prokrastinaatio. Käsite viittaa viivyttelyyn ja hän itse toteaa, että sekä hän että esimerkiksi Steven Jobs ovat viivyttelijöitä. Asialla ei tosin ole negatiivista merkitystä, sillä Hakala toteaa, että viivyttelemisessä ei ole kyse laiskuudesta, vaan siitä, että viime tingassa työn tekijä itse asiassa voi saada paremman lopputuloksen aikaiseksi, kuin jos hän olisi koko ajan tehnyt häneltä vaadittua asiaa. Hän on siis saattanut kypsytellä (aivojen tiedostamaton työ!) työtään ja saada aikaan kypsyneitä ideoita raakileiden sijaan. Minulla tämä prokrastinaatio eli viivyttelyn jalo taito sai aikaan uudenlaisen hakemustekstin syntymisen juuri ennen kuin hain viimeisimpiä työpaikkojani. Eli jos olisin lähettänyt hakemukset jo kuukauden alussa, niin hyvä idea olisi jäänyt kypsymättä!

Kirjoittaja: Samuli Heikkilä (C)

Leave a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Scroll to Top