Tiede-lehden numerossa 8/2021 on artikkeli otsikolla ”Tyhjänpäiväinen työ on harvinaista”. Lainaan tähän aluksi hieman kyseisestä artikkelista:
”Paskatyö on käsite, jonka antropologi David Graeber lanseerasi muutama vuosi sitten kuvaamaan hyödyttömäksi koettua työtä. Hänen mukaansa jopa 20 – 50 prosenttia työtä tekevistä pitää työtään tyhjänpäiväisenä.”
Brittitutkijat tosin pistivät Graeberin väitteen koetukselle. Omassa selvityksessään he tulivat siihen tulokseen, että ”vain alle viisi prosenttia koki tekevänsä tarpeetonta työtä.”
”Graeber esitti myös, että hyödyttömien töiden määrä on lisääntynyt nopeasti. Tällekään väitteelle ei löytynyt tukea.”
Olen samaa mieltä kuin artikkelin kuvatekstissä todetaan, että ”myönteinen palaute ruokkii merkityksellisyyttä”. Itse olen ollut sen verran erilaisissa työsuhteissa- ja paikoissa, että voin jotakuinkin vertailla näitä työpaikkoja juuri saamani palautteen osalta. Saatu palaute voidaan jakaa seuraavasti:
- myönteinen palaute, ei ollenkaan negatiivista palautetta
- ainoastaan negatiivinen palaute, ei lainkaan myönteistä palautetta
- neutraali palaute
- ei palautetta ollenkaan
Eniten olen saanut myönteistä, kannustavaa palautetta. Se lisää sitä työn merkityksellisyyttä ja antaa voimaa ja intoa. Olin kerran työssä eräässä koulussa X toimessa Y. En koskaan saanut henkilökunnalta myönteistä palautetta, kerrankin jouduin sitä oikein ”onkimaan” ja sain vastaukseksi, että ”kyllähän sinä olet motivoitunut ja oppilaat huomioiva.” Huomioitavaa kyseisen työpaikan palautteen kulusta on se, että saatu palaute kulki aina opettajalta apulaisrehtorin kautta työntekijälle. Monesti tuli elettyä vähän kuin pelossa: milloin tulee taas jotakin sanottavaa. Minua vieläkin monen vuoden jälkeen mietityttää kuka antoi sen ja sen palautteen. Paras palaute (ja ainoa palaute) tuli työssä oppilailta.
Miten edellä oleva sitten liittyy siihen oliko työ merkityksellistä? Kyllä ja ei. Joskus tunsin, että olen liiankin ylikoulutettu kynien teroittajaksi. Työhön merkityksellisyyttä toi siis oppilaiden myönteinen palaute.
Tähän loppuun jotakin hauskaakin. Näyttelijä Will Ferrelin hienossa teatteriesityksessä (monologissa) hän esittää ex-presidentti George W. Bush:ia. Näytelmän lopuksi hän kyselee yleisöstä nimiä ja ammatteja. Eräs nainen sanoo tutkivansa William Shakespearen tuotantoa. Ferrelin esittämä Bush tokaisee naiselle: ”olet turhien tutkimusten tekijä.” Ja kaikki nauravat.
Kirjoittaja: Samuli Heikkilä (C)