* (22.4.2024) : Suomalaisesta politiikasta / hyvinvointivaltiosta hyvinvointiyhteiskunnaksi eli suuntanako Amerikan malli ?

Vuosisadan kysymys: Jos oikeistohallitus olisi aina vallalla Suomessa täst’edes, niin muuttuisiko suomalainen hyvinvointivaltio vähitellen amerikkalaiseksi hyvinvointiyhteiskunnaksi?? Näiden kahden käsitteen ero on siinä, että amerikkalaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa kansalaisella on enemmän vastuuta kuin Suomessa asuvan hyvinvointivaltion kansalaisella. Esim. tunnettua on, että Amerikassa, siis USA:ssa, vanhempien pitää aloittaa jo ennen lapsen syntymää perehtyminen lähikouluihin ja alkaa säästää mahdollisia tulevia kymmeniätuhansia dollareita korkeakoulujen lukuvuosimaksuihin. Näin ollen menetetään aivan valtava lahjakkuuspotentiaali, sillä köyhillä ei ole varaa päästä korkeakouluihin. Ellei sitten jonkun urheilustipendin myötä. Tässä varakkuusasiassa on muuten samaa kuin USA:n pressanvaaleissa: pressakampanjassa menestyvät ne ehdokkaat, joilla on paljon siis paljon rahaa käytettävissä kampanjaan.

Täytyy taas mainostaa Anu Partasen mainiota kirjaa Pohjoinen teoria kaikesta, jossa on verrattu suomalaista yhteiskuntaa amerikkalaiseen yhteiskuntaan. Partanen muutti aikoinaan Amerikkaan ja asui siellä vuosia, joten kokemusta hänellä on siellä kaikenlaisesta. Kyseinen kirja muuten taisi saada kirjan julkistuksen jälkeen hyvän vastaanoton Amerikassa.

Edellä olevaa olen aiemminkin käsitellyt täällä LinkedIn:ssä sekä omassa blogissani. On kuitenkin hyvä joskus tulla pois omasta kuplasta ja vaikkapa kirjaa lukemalla saada osviittaa siitä, että mites siellä Ameriikassa, kun siellä on kaikki niin hienoa. Ai niin, katsokaapas joskus Youtubesta videoista hakusanoilla “kensington ave philadelphia” ja esim. “poorest region of America”. Oletteko nähneet samanlaista elämänmenoa täällä Suomessa? Ainakin meillä Tampereella Hämeenkadulla ja Rautatieasemalla liikkuu päihteidenkäyttäjiä, tosin ei samoja määriä kuin eo. videoissa. Joskus tosin näkee huumeidenkäyttäjiä, jotka ovat omituisissa kyykkyasennoissa, tätä näkee kuitenkin aika harvoin. Samanlaisia muuten on Kensigton Avenuella. Pankaas kattoen!

Suomalaisessa politiikassa sitä tiiviimmin aikuisiällä seuranneena voin todeta meikäläisen kuuluttaman vanhan totuuden: Tekee niin tai näin, niin aina on väärin tehty ja päätetty. No, tältä hallitukselta on ainakin yksi järkevä päätös eli se, että pakkotyönhaku poistuu (tai ainakin kevenee, vielä ei pidä nuolaista helpotuksesta). Ja sitäkin saamme odottaa ilmeisesti vielä kahden vuoden ajan… Eli äskeinen on yleinen luonnehdintani suomalaisesta politiikasta ja päätöksien hyväksymisestä kansalaisten keskuudessa. Mutta nyt luen ao. uutisen ja ehkä palaan asiaan myöhemmin…

Edellä oleva postaukseni syntyi, kun olin lukenut Teemu Huhdan postauksen koskien seuraavaa artikkelia:

Hs.fi (18.4.2024) : Alanvaihdon vaikeuttaminen ei lisää suomalaisten osaamista (https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000010370096.html)

Leave a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Scroll to Top