* (2.8.2024) : Vahvoista välittävä Suomi

Oikeistohallituksemme hallitusohjelma on nimeltään Vahva ja välittävä Suomi. Valtioneuvoston www-sivuilla hallitusohjelmasta [1] todetaan seuraavaa:

“Hallituksen tavoitteena on vahva ja välittävä Suomi, joka pärjää maailman myrskyissä. Vahvassa ja välittävässä Suomessa ihmisillä on mahdollisuus kasvattaa osaamistaan, työllistyä, pärjätä palkallaan tai eläkkeellään ja elää turvassa. Yhteiskunnassa, jossa perusasiat ovat kunnossa, ihmisillä on oikeus ja vapaus tavoitella oman näköistään hyvää elämää. Ihmiset tuntevat osallisuutta ja luottamusta toisiinsa. Heikoimmista pidetään huolta. Valtiovallan tehtävä on tarjota puitteet vapaudelle ja mahdollisuuksille.”

Muuttaisin hallitusohjelman nimeksi Vain vahvoista välittävä Suomi.

Ensinnäkin, eo. tekstissä todetaan, että “pärjää maailman myrskyissä”. Olemme kuitenkin jo nyt siinä tilanteessa ensimmäisen vuoden jälkeen, että esim. monet pienituloiset ja köyhät eivät meinaa pärjätä tämän hallituksen leikkausten tuottamassa myrskyssä.

Toiseksi, lainaus: “kasvattaa osaamistaan, … pärjätä palkallaan tai eläkkeellään… “. Muistaakseni olen lukenut jostakin, että monella eläkeläisellä on samanlainen tilanne kuin vastaavasti amerikkalaisilla: on joko valittava lääkkeet tai ruoka, kumpaankin ei raha tahdo riittää. Kolmanneksi, hallitus on ohjelmassaan päättänyt, että aikuiskoulutustuki lakkautetaan elokuussa 2024. Eli se siitä osaamisen kasvattamisesta.

Neljänneksi: “heikoimmista pidetään huolta”. Onko tämä jokin vitsi sillä minua ei ainakaan nyt naurata.

Niinpä niin… En jaksanut lukea hallitusohjelmaa enää eteenpäin.

Kirjoittaja: Samuli Heikkilä (C)

Lähteet:

[1] https://valtioneuvosto.fi/hallitukset/hallitusohjelma#/

Leave a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Scroll to Top