* (17.8.2024) : Opiskelu työttömänä / “Työ on parasta sosiaaliturvaa”

Päivi Montgomery totesi eräässä kommentissaan LinkedIn:ssä seuraavasti: “Opiskelujen ja työttömyyden yhdistäminen on vaikeaa.” Ei ole lainkaan vaikeaa, ei ainakaan minulle ole ollut. Mutta työttömänä tunnen olevani siinä mielessä toisen luokan kansalainen verrattuna ei-työttömänä olevaan, että meidän työttömien on ennen opiskeluiden, vapaaehtoistöiden tai keikkatöiden aloittamista ilmoitettava siitä työvoimaviranomaisille, ikään kuin olisimme vankeja vapaalla jalkapannassa. Samoin esim. avoimessa opiskeltaessa kuukausittainen opintopistemäärä ei työttömällä saa ylittää viittä opintopistettä.

Juhlapuheiden eli “työ on parasta sosiaaliturvaa” sijaan tämä oikeistohallitus ja ilmeisesti eduskunta päättivät, että meiltä työttömiltä saa viedä 300 euron suojaosan pois eli näin ollen työttömyystuesta itsestään tuli kannustinloukko, väittäköön esim. työministeri Satonen mitä haluaa. Tätä suojaosaa olen puolustanut henkeen ja vereen.

Aiemmin työviranomaiset ovat suhtautuneet itsenäiseen, organisaatioista riippumattomaan opiskeluun vähätellen. Siitähän ei saa mitään todistusta eikä se tapahdu jonkin oppilaitoksen alaisuudessa. Esimerkiksi erilaisten Fitech-opintojen opiskelu ja suorittaminen voisi olla juurikin tällaista itsenäistä, vapaa-ajalla tapahtuvaa opiskelua. Mutta ottaen aiemmat sanomiseni huomioon, niin ennen näidenkin Fitech-opiskelujen aloittamista kannattaa tätä asiaa kysyä työvoimaviranomaisilta.

Tällainen tämä armas Suomenmaa on: ihana, mutta joskus niin ärsyttävän byrokraattinen ja luotaantyöntävä.

Kirjoittaja: Samuli Heikkilä (C)

Leave a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Scroll to Top