* (15.10.2024) : Kirjakatsauksessa James Suzmanin kirja Työn historia

Kävin pienen tauon jälkeen taas aivan mainiossa divarissa täällä Tampereella elikäs Lukulaarissa. Menin sinne oikeastaan etsimään ja kysymään saksalaista mafiaa käsittelevää kirjaa nimeltä Germafia. Kyseinen kirja on ilmeisesti ilmestynyt vuoden 2024 keväällä, mutta siitä huolimatta sitä ei ole vieläkään missään Tampereen seudun monista kirjastoista. Eikä sitä sattumoisin ollut Lukulaarissakaan.

Sen sijaan löysin kolme muuta mainiota kirjaa. Yksi niistä on James Suzmanin Työn historia, joka on julkaistu Suomessa vuonna 2022. Kyseinen löytö oli onnenpotku, sillä olen lukenut aiemmin ao. kirjaa sähköisenä, mutta eihän e-kirja olekaan mikään oikea kirja. Ei edes äänikirja. Kyllä kirjan pitää olla painettu: se on myös todellista hiilensidontaa!

Sen mitä olen Suzmanin kirjaa aiemmin lukenut, niin työ “alkoi” vasta kun keksittiin maanviljelys eli siirryttiin sieltä “paratiisista” pois (“Otsasi hiessä on sinun leipäsi syötävä”). Siihen loppui hedelmien kerääminen ja eläinten perässä juoksentelu. Elämä metsästäjä-keräilijänä “paratiisissa” olikin ollut aikas leppoisaa, sillä “työpäivät” olivat vain kolmituntisia. Kun siirryttiin maanviljelykseen, niin kas kummaa, työpäivien tuntimäärä kasvoikin. Suzman toteaa hyvin: “Elämme yltäkylläisyyden maailmassa, mutta miksi silti teemme enemmän työtä kuin koskaan aiemmin?” No, kohta (jo nyt !) tulee tosin tekoäly, joka ei meitä tuhoa, vaan vie työmme. Se niistä hallitustemme utopistisista ja yltiöpäisistä työllisyyden kasvatustavoitteista!

Olisin laittanut ostamistani kirjoista kansikuvat oheen, mutta se olisi vaatinut vaivaa. Ensin olisi pitänyt ottaa kuva puhelimella ja sitten siirtää kuva johdon kanssa koneelle, kun sinihammas ei toimi. On tää niin vaikeeta, eikä tietotekniikka ollut ennenkään sen helpompaa.

Palaan tähän Suzmanin kirjaan myöhemmin.

Kirjoittaja: Samuli Heikkilä (C)

Leave a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Scroll to Top