Mielestäni se, että jollakin on vaikkapa 10 000 ihmistä omassa LinkedIn-verkostossaan ei oikeastaan kerro verkostoitumisesta juurikaan mitään. Minulla on yli 650 ihmistä LinkedIn-verkostossani, mutta aika vähän olen tekemisissä “verkostoni” ihmisten kanssa. Eli mitä se “verkostoituminen” ylipäätään oikein on? Kyllä verkostoitumiseen kuuluu mielestäni aina se, että on tavattu joku ihminen ja oltu hänen kanssaan yhteyksissä kasvotusten, puhelimitse tai vaikkapa sähköpostilla. Tässäkin täytyy huomioida jatkuvuus, se, että puhuu jonkun kanssa kerran vuodessa puhelimitse, ei tarkoita vielä sitä, että ao. henkilö kuuluu verkostoon. Eli merkittävää verkostoon kuulumisen kanssa on se kuinka paljon yhteyttä pidetään verkoston eri toimijoiden kesken.
Eli en kovinkaan paljon suurta ääntä pitäisi sillä, että minulla on vaikkapa 1000 ihmistä LinkedIn-verkostossani, mutta tapaan niistä vain muutamaa silloin tällöin. Näennäisverkostoilla tarkoitankin sitä, että missä ne todelliset verkostot ovat. Itselläni ne ovat ihan jossain muualla kuin somessa.
Olen julkaissut aiemmin omassa blogissani pari tekstiä liittyen “näennäisverkostoitumiseen”.
Kirjoittaja: Samuli Heikkilä (C)