Kirjoittaja: Samuli Heikkilä (C)
Kirjavinkkejä:
- Ford, Martin (2017). Robottien kukoistus – Teknologia ja massatyöttömyyden uhka. Englanninkielinen alkuteos: Rise of the Robots (2015).
- Haapala, Laura (2016). Joustava työ, epävarma elämä.
- Hakala, Juha T. (2023). Suoritusyhteiskunta – oireita ja selviytymiskeinoja.
- Huhta, Liisa (2022). Uupuneet nuoret pärjääjät.
- Kolu, Eeva (2021). Korkeintaan vähän väsynyt – eli kuinka olla tarpeeksi maailmassa, jossa mikään ei riitä.
- Marttinen, Jussi (2018). Palvelukseen halutaan robotti – tekoäly ja tulevaisuuden työelämä.
- Suzman, James (2020 / 2022). Työn historia – mihin käytämme aikamme?
Tämä nykyaika on sikäli hullua verrattuna siihen mitä lukee esim. Suzmanin kirjaa Työn historia. Eli nyt tehdään töitä enemmän kuin koskaan ja mikään ei riitä, vaikka riittävä elintaso on saavutettu yhteiskunnassa jo kauan aikaa sitten. Eli historian saatossa on ollut pyrkimys koneiden kautta sekä helpottaa työtä, tuottaa enemmän ja saada vapaus lopulta työnteosta (vrt. digitalisaatio, robotisaatio, tekoäly). Eli meillä on kauhea kiire ja ote saada vähäisestäkin työstä kiinni, kun pyrkimys olisi vähentää työtä ja saada aikaa muullekin.
Köyhyys on aina suhteellista, moni työtön voidaan tulojen perusteella luokitella köyhäksi. Toisella “köyhällä” työttömällä saattaa olla auto käytössään, toisella “köyhällä” työttömällä ei välttämättä ole edes varaa matkustaa bussilla. Itseasiassa työttömänä olen monin tavoin rikkaampi kuin sukulaiseni vielä muutama sukupolvi sitten. Itselläni on kodissani sähkö, sekä tuleva että menevä vesi, pesukone, jääkaappi, sähköhella, kannettava tietokone ym. ja paljon paljon kirjoja. Olen lisäksi opiskellut 3+2 tutkintoa. Lisäksi minulla on pääsy Internetiin, tietoverkkoon, jota en olisi vielä osannut reilut 30 vuotta sitten kuvitellakaan. Eli verrattaessa tilannettani esim. 1900-luvun alussa eläneeseen sukulaismieheeni, niin tilanteenihan on aivan ruhtinaallinen. Siitä huolimatta, että minulla ei ole omaa asuntoa, autoa enkä myöskään matkusta.
Mökkielämää olen nähnyt 40 vuoden ajan ja osaan verrata kaupunkielämää siihen eli tiedän sen mitä on kantaa vedet kaivolta sisälle ja tiedän mitä on saunan lämmittäminen puilla, ja peseminen ilman suihkua ja mitä on lämmittäminen puu-uuneilla. Tosin tämän tietää myös moni muukin suomalainen. Eli meillä on vielä onneksi vertailukohtaa. Toisin sanoen mukavuuksien eteen on nähtävä vaivaa. Työn voi määritellä siten, että se vaatii vaivaa, mutta myös palkitsee. Palkinnon ei aina tarvitse olla rahaa, vaan myös työn iloa. “Työ tekijänsä palkitsee.” Työttömänä minun on tehtävä aina vähintään myös kotityöt, niistä ei pääse luistamaan.
Yhteiskunnassamme on myös toinenkin paradoksi: on myös paradoksi työnteon ja uupumisen välillä. Kun oikein paljon kaikkea tehdään ja muulle ei jää aikaa, niin uuvutaan jossain vaiheessa. Uupumista seuraa sairausloma, mutta sielläkään ei suvaita kauaa olla, ei oman itsensä mielestä eikä muidenkaan, joten on aika palata takaisin sorvin ääreen joko löysemmällä otteella tai samalla otteella kuin aikaisemminkin. Työttömyyttä eivät jotkut suvaitse ja jotkut taas suvaitsevat, sillä onhan jokaisen kannettava vähäinenkin korsi kekoon. Vain työkyvyttömyyseläkkeellä olevat ja sairaat on armahdettu.
Jotta työtä riittäisi kaikille, niin työtä on mielestäni jaettava. Itselleni on aina sopinut sellainen 4 – 5 tuntia päivässä palkkatyötä. Ja sillä olen myös pärjännyt, minimalisti kun olen. Työttömälle on annettava mahdollisuus tehdä palkallista työtä tiettyyn rajaan asti, tässä suhteessa toivon seuraavan hallituksen ja eduskunnan olevan viisaampi ja palauttavan 300 euron suojaosan.