* (27.1.2025) : Kun köyhiltä viedään tuhkatkin pesistä – artikkeli leikkausten vaikutuksista

Olen monesti ajatellut sitä, että lukevatkohan eri puolueiden kansanedustajat näitä meitä työttömiä ja köyhiä käsitteleviä artikkeleita mediassa ja keskusteluja esimerkiksi Linkedin:ssä, jossa työtä ja työelämää käsitellään. Vai elävätkö he turvallisessa kuplassaan vailla empatian häivää?

Sitaatti yle.fi:n artikkelista (26.1.2025) :”Suomessa on aiemmin haluttu taistella köyhyyttä vastaan. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että köyhyyden edessä on nostettu kädet pystyyn, sanoo johtava tutkija Anna-Maria Isola Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.” [1]

“Yhteiskunnalla ei pitäisi olla varaa köyhyyteen, hän ajattelee – köyhien ihmisten potentiaali ja voimavarat jäävät käyttämättä, ja se on kaikkien tappio.” [1]

Hyvänen aika, mehän olemme toistaiseksi eläneet suomalaisessa hyvinvointivaltiossa. Olemmeko kuitenkin jo tällä hallituskaudella menossa kohti amerikkalaista hyvinvointiyhteiskuntaa, jossa rikkaat porskuttavat ja köyhät saavat pärjätä omillaan??

Kirjoittaja: Samuli Heikkilä (C)

Lähteet:

[1] Yle.fi : 26.1.2025 : “Kaksi pitkäaikais­työtöntä kertoo, miten leikkaukset muuttivat elämää: kerran kuussa on viikko, kun rahaa ei ole yhtään” (https://yle.fi/a/74-20138265)

Leave a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Scroll to Top