Työajan lyhentämisestä on kirjoittanut mm. Juha T. Hakala kirjassaan Suoritusyhteiskunta, jossa hän muistaakseni kuvaa erästä englantilaista yritystä, jossa työaikaa oli vähennetty. Tehtiin vähemmän aikaa ja samat työt mutta samalla palkalla kuin aiemmin. Huomattiin, että päätös oli hyvä, kahdeksan tuntia ja sitä enemmän ei voi olla enää tehokasta työtä, sillä jossain vaiheessa rupeaa väsymys ja uupumus iskemään. Itse olen huomannut monesti, että minulle sopisi 4 – 5 tunnin työpäivä. Olen huomannut, että jo viiden tunnin jälkeen työnteko ei enää kumma kyllä ole samanlaista eli se viisi tuntia on sitä tehokasta työtekoa.
Kuulostaako hieman hullunkuriselta suurta työaikaa ja suurta työmäärää sekä suorituselämää ihannoivassa yhteiskunnassamme?
Toinen kirja työtä koskien on James Suzmanin Työn historia, jonka kyllä tiivistäisin 50 sivuun. Kirjan perusajatus on se, että työn historia oikeastaan alkoi vasta, kun ihminen siirtyi metsästäjä-keräilijä-yhteiskunnasta maanviljelykseen. Kas kummaa, työn määrä lisääntyi, kärsittiin myös tuholaisista, kasvi- ja eläintaudeista sekä nälkääkin myös nähtiin.
Metsästäjä-keräilijä yhteiskunnassa ei ollut niukkuutta, sillä kaikkea oli runsaasti saatavilla. Niukkuuden yhteiskunnan historia alkaa vasta, kun siirryttiin maanviljelykseen. “Otsasi hiessä sinun pitää leipäsi syömän” pitää hyvin paikkaansa. Enää ei “tehty töitä” kolme tuntia päivässä, vaan 15 tuntia eli sama tuntimäärä, jonka metsästäjä-keräilijä teki viikossa! Nykyaikana ihminen elää niukkuuden yhteiskunnassa, tarpeita on vaikka ja mitä, ja koko ajan keksitään lisää. Mikään ei tunnu riittävän. Aasian maissa opiskeluissa pitää olla huippuluokkaa ja työtä tehdään siten, että monet tekevät uupumisen seurauksena itsemurhia.
Muistaakseni kansantalouden yksi peruskäsitteistä on juurikin niukkuus eli se, että resursseja ja rahaa ei ole koskaan tarpeeksi eikä myöskään rajattomille tarpeille koskaan saada kylliksi tyydytystä.
Kirjoittaja: Samuli Heikkilä (C)