Kannattaa lukea esim. luku Bagdad, jossa todetaan, että nykyinen Irakin pääkaupunki oli aikoinaan paljon kehittyneempi kuin monet eurooppalaiset kaupungit. Bagdadissa oli aikoinaan ns. Viisauden talo, eli suuri kirjasto, jossa oli tuhansia kirjoja, verrattuna esim. sen aikaisiin eurooppalaisiin kirjastoihin, joissa oli vain muutamia satoja kirjoja. (Huom! Kirja: Viisauden talo : länsimaiden arabialainen perintö – Lyons, Jonathan)
Kun eurooppalaisissa kaupungeissa likavedet heitettiin kadulle haisemaan, niin sen aikaisessa Bagdadissa oli yli 2000 kylpylää ja viemärit kulkivat maan alla.
“Sen päällystetyillä ja valaistuilla kaduilla kuljeskeli yli 6000 opiskelijaa kaikkialta maailmasta.” (Turunen, s. 99)
Muita hyviä lukuja luettavaksi on muun muassa Aleksandria, joka on Aleksanteri Suuren perustama kaupunki pohjois-Afrikassa. Länsimaalaisittain kiinnostava on myös luku, jossa käsitellään San Franciscon kaupungin kehitystä ja sen erilaisuuden sulatusuunia, joka on synnyttänyt monia merkittäviä globaaleja suuryrityksiä.
Miletos oli aikoinaan antiikin vapaakaupunki, joka sijaitsi Turkin rannikolla noin 2500 vuotta sitten. “Kuten kaikissa menestyvissä satamakaupungeissa kautta historian, Miletoksessa muukalaisiin ei suhtauduttu vihamielisesti vaan kaupallisesti.” (Turunen, s . 15)
Kirjoittaja: Samuli Heikkilä (C)