Tiedätte varmaan hyvin sen tunteen, kun olette jälleen kerran viemässä lottokuponkia siinä toivossa, että “jos sittenkin”. Mutta joka kerta saatte kuulla ne myyjän sanat “Ei voittoa!” Kyllähän siinä tietysti kyyniseksi vetää ja motivaatiota koetellaan, mutta yritettävä on. Kun voittoa ei sitten tulekaan, niin myyjä toteaa: “Jos ostaisit tästä arvan. Joka seitsemäs arpa voittaa!”
Niinpä, työnhaussakin on paljon samaa kuin lottoamisessa. Olemmehan lukeneet työnhakijoista, jotka kertovat että laittoivat vuodessa 200 työhakemusta ja yhteenkään haastatteluun eivät päässeet. Sitä vain kummastelen, että joku kertoi laittaneensa tuhat työhakemusta. Missä ajassa?
“Valitettavasti joudumme ilmoittamaan, että valintamme ei tällä kertaa kohdistunut sinuun.” Niinpä, on taas vain yritettävä ja jatkettava “lottoamista”.
Kun minulta kysyttiin erään koulutuksen valintatilaisuudessa yli 20 vuotta sitten, eli että missä olen viiden vuoden kuluessa, niin vastasin, että olen silloin ohjelmoija. Tai niin ainakin kuvittelin: yliopisto-opintoja oli vielä edessä muutama vuosi ja valmistuminen maisteriksi koittikin sitten vuonna 2005. Mutta minusta ei tullutkaan ohjelmoijaa; olin sen verran nähnyt tietotekniikka-alaa, että tein suunnanmuutoksen ja lähdinkin sosiaalisen alan työtehtäviin. Niistä minulla taitaakin olla eniten työkokemusta ellei sitten lasketa niitä yhdeksää vuotta yhdistystoiminnassa eri tehtävissä. 50-vuotiaana minulla ei tosin ole sosiaalialan koulutusta, kolme muuta tutkintoa kylläkin. On siis taas ilmeisesti lähdettävä kouluttautumaan: nyt siis sosiaalialan tutkintoa hankkimaan. Minua kyllä innostaisi kovasti opettaa esim. lapsia, mutta minulla ei ole opettajan koulutusta, työkokemusta kylläkin. Vaikea tilanne.
Olen ollut aika laiska lottoamaan, ajattelinkin, että jos seuraavaksi ostaisin niitä arpoja. Jos vaikka sitten voittaisin…
Kirjoittaja: Samuli Heikkilä (C)