* (23.11.2016) : Puhetta ihmisyydestä: Onko kaikki asetettava “normaalin” mittoihin?

(Kommentteja Kristine Barnettin kirjasta Ihmeellinen mieli – Poikani tarina.)

Tampere 23.11.2016

Barnettin kirja kannattaa lukea erityisesti niiden, joiden tietämys lapsineroista ja superlaskija-tietäjäaikuisista rajoittuu pelkästään Tom Cruisen ja Dustin Hoffmanin tähdittämään Sademies-elokuvaan.

Kysymyksen ‘Onko kaikki asetettava “normaalin” mittoihin’ heräsi luettuani kirjaa jonkin matkaa. Vastaukseni kuului tuolloin, että ei tottavie ole. Mitä pidemmälle päästyäni ja kirjan loppuun luettuani päädyin toiseen toteamukseen: kyllä sittenkin. Ilman “normaalin” mittoihin asettamista Barnettin poika Jake olisi voinut eittämättä jäädä aivan toiselle tasolle. “Normaalin” ihmisen mittoihin ja mitalla tarkoitan tässä ihmisen henkistä puolta, Jake Barnetista tuli esimerkiksi kommunikoiva lapsi. Sen jälkeen myös monet Jaken lapsuuden mysteerit selvisivät, sillä puhumisen opittuaan Jake pystyi selvittämään vanhemmilleen monia täysin hämäriksi jääneitä elämänvaiheitaan. Eräs tällainen mainittava asia oli esimerkiksi Jaken kotinsa keittiössä tekemät monimutkaiset lankaviritykset. Jake taisi olla tuolloin alle viisi vuotias. Jaken opittua kommunikoimaan puheen avulla, selvisi että Jake oli itse asiassa kehittänyt lankavirityksillään omaperäisen rinnakkaislaskentamenetelmän.

Muistaakseni kirjassa todetaan, että Jaken äiti ei laittanut poikaa tavalliseen kouluun. Hän taisi pitää Jaken kotiopetuksessa mikä oli hyvä ratkaisu.

Kirjoittaja: Samuli Heikkilä (C)

Leave a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Scroll to Top