* (4.9.2022) : Erilaisten, uusien materiaalien ja kemiallisten yhdisteiden käytöstä ja niiden turvallisuudesta – missä piilee ihmisen järki?

Tässä oli joku aika sitten juttu uutisissa suomalaisesta yrityksestä, joka oli keksinyt menetelmän kierrättää myös likainen muovi. Tämä kun ei aikaisemmin ole ilmeisesti ollut mahdollista (esim. likainen elintarvikemuovi!).

Eli koko ajan mennään eteenpäin ja keksitään uusia menetelmiä ja teknologioita. Toisaalta tässä on huomioitava myös ympäristö- ja kuluttajaystävällisyys.

Esimerkiksi DDT oli todella hyvä myrkky erilaisia eläimiä vastaan. Tosin myöhemmin paljastuikin, että se on paha ympäristömyrkky, joka kertyy ravintoketjuun, eikä ilmeisesti hajoa luonnossa. Sittemmin sen käyttö kiellettiin.

Muita esimerkkejä esim. asbesti. Ja sittemmin huomattiin ettei se olekaan niin hyvä juttu. Muovi on ollut todella hyvä keksintö: muovi on kestävä materiaali. Kun olin nuori, niin meille sanottiin, että muovipussi ei hajoa luonnossa, joten luontoon sitä ei kannata heittää. Katinkontit! Kuten olemme vasta viime vuosina lehdestä lukeneet, niin muovihan itse asiassa hajoaa yhä pienemmäksi ja pienemmäksi siis mikromuoviksi ja nanomuoviksi. Hyvä kysymys onkin miten käy tulevaisuudessa maailman merien, muovin tuotanto kun vain kiihtyy.

Looginen päätelmä: erilaisia myrkkyjä ym. pitäisi ensin käyttää pienemmässä mittakaavassa ja tehdä erilaisia testejä käyttäjä ja luonto huomioonottaen. Toisaalta mittaus- ja analyysimenetelmät ovat kehittyneet vuosikymmenten saatossa, joten ehkä tällaisia menetelmiä ei vielä ollut silloin kun esim. asbesti ja muovi keksittiin. Toisaalta täytyy myös muistaa, että bisness on bisnestä.

Yksi hyvä keino esim. seksilelujen tuotannon suhteen oli ottaa käyttöön valmistuksessa ns. ftalaatit. Ne ovat yhdisteitä, jotka muovin yhteydessä tekevät muovista pehmeämpää ja joustavampaa. Mutta kuten kaikessa muussakin edellä mainitussa, niin ftalaattienkin kohdallakin on terveysriskinsä! Esim. lasten leluissa on ilmeisesti hyvin tiukat määräykset ftalaattien kohdalla, jos lelut ovat esim. imeskelyleluja. Ilmeisesti ftalaatit voivat aiheuttaa häiriöitä hormonien tuotannossa.

Tutkin ftalaattien ja seksilelujen yhteyttä muutama vuosi sitten netistä. Yllättäen esim. TUKES:in sivuilta en löytänyt asiasta mitään tietoa. Muistaakseni myös soitin tai lähetin Tukesiin sähköpostia asiaa koskien, mutta vastaukseksi sain, ettei asiaa ole ilmeisesti heidän puolellaan tutkittu.

Ja kuten olen aiemminkin todennut mikromuoveja koskien, kuten eräs mies asiaa koskevassa luentotilaisuudessa mainitsi: “Jos söimme hyvän ja pahan tiedon puusta, niin miksi ihmeessä emme syöneet myös järjen puusta?”

No, en ole pessimisti. Jaksan vieläkin uskoa ihmisen hyväntahtoisuuteen ja jonkinlaisen järjen olemassaoloon…

Kirjoittaja: Samuli Heikkilä (C)

Scroll to Top