On hyvä, että ukrainalaisia integroidaan suomalaiseen yhteiskuntaan ja työn ja koulutuksen äärelle. Meidän on kuitenkin myös hyvä kuunnella ja tukea heitä: heidät on repäisty pois omasta kotimaastaan tuntemattomaan. He tarvitsevat henkistä tukea, kuuntelemista ja empatiaa. Tätä juuri ennenkaikkea, aikaa ja rauhaa asettua.
Meidän pitäisi suomalaisina miettiä sitä miten meitä kohdellaan toisessa maassa, jos sota joskus koskettaisi Suomea.
Ei ole hyvä, jos ukrainalaiset ja muiden maiden pakolaiset jätetään oman onnensa nojaan vastaanottokeskuksiin. Näin ollen integrointi suoraan työhön ja koulutukseen on ymmärrettävää. Myös kielikysymys on otettava huomioon. He saavat muutakin mietittävää kuin tuskiensa miettimisen. Heille annetaan mahdollisesti uusi alku. On kuitenkin myös mietittävä, että heistä suurin osa mahdollisesti palaa kotimaahan takaisin kun sota on ohi. Ukrainaanhan on palannut paljon kansalaisia sodan ollessa käynnissä.
Joskus minua suututtaa joiden suomalaisten empatiakyvyttömyys. Esimerkkinä tästä se, että esim. Lähi-idän jostakin maasta on tullut pakolaisia Suomeen ja he ovat heti olleet närkästyneitä, kun uudessa asunnossa ei olekaan ollut astianpesukonetta. Tästä on tietysti joillakin suomalaisilla tullut voimakas vastareaktio, jolloin he ovat kehottaneet näitä pakolaisia palaamaan takaisin kotimaahansa. Tämä edellä oleva minua raivostuttaa: ei mitään empatiaa pakolaisia kohtaan. Meidän onkin mietittävä sitä, miten meidän kävisi jos meille Suomeen syttyisi sota ja meidän olisin nopeasti lähdettävä pakoon, vaikkapa sinne Lähi-Itään. Mitä uudessa kodissamme kaipaisimme? Tyhjiä seiniä? Likaisuutta? Me kaipaisimme kaiken turvan lisäksi myös samankaltaisuutta, ennen kaikkea myös materiaalista kiinteyttä, juuri sitä samaa kuin omassa kodissamme Suomessakin. Ehkäpä juuri sitä pesukonetta.
Kirjoittaja: Samuli Heikkilä (C)