Osasin ennustaa hyvin pari vuotta sitten, että meitä suomalaisia vertaillaan seuraavana tulevana vuotena ainakin kahdessa asiassa:
1. Toukokuu: kuka saa eniten laudatureja
2. Syksyllä: tulotietojen vertailu
Tämä on pitänyt kutinsa tänäkin vuonna: näiden asioiden ennustamiseen ei tarvitse käydä lukion matikan kurssia Tilastot ja todennäköisyys. Samoin ei tarvitse perehtyä tulevaisuudentutkimuksen saloihin.
Pasa ja Atpo ovat julkaisseet hienoja ja ilmeisesti menestyksekkäitä kirjoja ties mistäkin heitä päähän ottaneista asioista. Jos Pasa ja Atpo ovat kuulolla, niin tässä jutussani olisi kaksi aihetta lisää seuraavaan kirjaan.
Oman verenpaineennostamisen väistän tänään vain seuraamalla sekä USA:n vaaleja että Ukrainan tapahtumia.
Kirjoitin joskus johonkin artikkeliin ennustuksen, että tulevaisuudessa ihmiset kilpailevat siitä kuka kuluttaa vähiten. Huh, anteeksi taloustieteilijät ja ikuisen talouskasvun ihannoijat, eihän tämä nyt käy alkuunkaan. Kuluttakaa ja paljon, siihenhän meitä kannustetaan joka päivä!
Tulevaisuudessa voitaisiin julkaista lehtikaupalla artikkeleita siitä kuka tienaa vähiten ja pärjää vähimmällä. Tai kenellä on eniten opiskeltuja kursseja tai tutkintoja. Tämä voisi siirtää meitä materialistisesta maailmankuvasta kohti henkistä maailmankuvaa.
Kirjoittaja: Samuli Heikkilä (C)