Taloyhtiömme hallituksen puheenjohtaja joutui yllättäen jättämään paikkansa ja meille tuli hallituksessa kimurantti paikka eteen. Kukaan hallituksen jäsenistä ei ollut kiinnostunut puheenjohtajan paikasta ja sama asia oli myös vuoden alun ensimmäisessä hallituksen kokouksessa. Mitä siis tehtäväksi, yhtiökokouksen koolle kutsuminenko pelastaisi tilanteen? Taloyhtiön hallituksella pitää olla puheenjohtaja.
Olen asunut samassa taloyhtiössä jo 22 vuoden ajan. Muutamana vuotena olen osallistunut yhtiökokoukseen vuokranantajani valtuuttamana. Ennen vuoden 2022 yhtiökokousta minulla ei ollut oikeastaan mitään kiinnostusta hallitustyötä kohtaan. Tässä oli suurimpana syynä ollut epävarmuus, en oikestaan tiennyt mitään taloyhtiön hallituksessa toimimisesta. Toinen syy olivat vastuuasiat: mikä olisi vastuuni hallituksessa, jos jäänlohkare sieltä katolta jonkun niskaan tippuisi. Tämän talven aikana tätä ongelmaa ei toistaiseksi ole vielä ollut.
Ennen yhtiökokousta vuoden 2022 keväällä olin miettinyt, että jo olisi meikäläisenkin aika kantaa vastuunsa ja lähteä hallitustyöhön mukaan. Kukaan ei minua kokouksessa hallituksen jäseneksi ehdottanut, ehdotin itseäni ja rohkeasti myös hallitukseen lähdin.
En ole koskaan ollut mikään itsestäni ääntä pitävä, parrasvaloissa pönöttävä, ennemminkin ruohonjuuritasolla, “varjoissa” toimija. Siispä oli myös hallitustyön osalta selvää, että puheenjohtajaksi en lähde, vaan pelkäksi rivijäseneksi.
Tämän vuoden ekassa hallituksen kokouksessa päätin, että jonkun on pelastettava tilanne: lähdin siis puheenjohtajaksi! Tosin olin pohjustanut puheenjohtajaksi lähtemistä jo jonkin aikaa. Yhtiökokousta ei parane tähän hätään kutsua koolle. Myöhemmin minulle selvisi, että yhtiökokousta ei välttämättä tarvitisisi kutsua koolle, jos olisimme ottaneet ns. hallitusammattilaisen puheenjohtajaksi.
Kirjoittaja: Samuli Heikkilä (C)