Uncategorized

* (28.1.2026) : Toisten ihmisten sanomisten suodattamisesta

Se puute ihmisaivoissa on, ettemme aina osaa suodattaa muiden ihmisten typeriä sanomisia. Itseäni vaivaa vieläkin se, että opo totesi minulle, korkeakoulutettujen vanhempien lapselle, että jos menisin opiskelemaan siivoojaksi. Keskiarvo huiteli tuolloin seiskan paikkeilla, mutta hänellä ei ollut mitään hajuakaan siitä, että voisin esimerkiksi korottaa numeroitani ja pyrkiä sitten lukioon. Niin sitten teinkin, vanhempieni ohjaamana. Myöhemmin …

* (28.1.2026) : Toisten ihmisten sanomisten suodattamisesta Read More »

* (28.1.2026) : Valta Trumpin ja Putinin jälkeen

Pari vuotta sitten muistaakseni todettiin, että Putin on ilmeisesti jo “sementoinut” valtansa seuraajalleen, eli linja ei välttämättä muutu sen paremmaksi. Pitää myös kysyä mikä on aika ja linjaukset Amerikassa Trumpin jälkeen. Jos pressaksi valitaan demokraatti, niin linja varmaankin muuttuu, mutta entäpä republikaanin osalta, veteleekö Trump ja taustajoukot uuden republikaanipressan taustalla. Olen aiemmin todennut, että amerikkalaisessa …

* (28.1.2026) : Valta Trumpin ja Putinin jälkeen Read More »

* (27.1.2026) : Miksi kumarramme Ruotsia?

Kyse on huonosta itsetunnostamme. Siksi kumarramme Ruotsia. Meidän täytyy suomalaisina osata arvostaa itseämme ja historiaamme, meillä on koettu niin paljon sellaista mistä Ruotsi on onnistuneesti välttynyt. Suomessa on osattu ja osataan niin paljon. Suomalaisesta hyvinvointivaltiosta kannattaa pitää kiinni, vaikka väkisin. Eikös meillä juuri keksitty tapa valmistaa proteiineja ilman hiilidioksidista, samoin Fortum keksi taannoin tavan valmistaa …

* (27.1.2026) : Miksi kumarramme Ruotsia? Read More »

* (24.1.2026) : Elintarvikkeiden suojaamisesta kahviloissa – “byrokraattiset pisarasuojat”

Olen täällä Tampereella joutunut toteamaan joidenkin kahviloiden yhteydessä, että myyntitiskeillä olevia elintarvikkeita, kuten leivonnaisia ym. ei ole suojattu mitenkään. Näin on esimerkiksi Tays:in kahvilassa, ja tähän asiaan jouduin puuttumaan myös eräässä toisessa kahvilassa. Jälkimmäisessä oli leivonnaisten ym. yläpuolella kiinnikkeiden varassa lasilevy. Kysyin myyjältä, että mikä tarkoitus lasilevyllä oikein on. Hän totesi, että kyseessä on pisarasuoja, …

* (24.1.2026) : Elintarvikkeiden suojaamisesta kahviloissa – “byrokraattiset pisarasuojat” Read More »

* (23.1.2026) : Eri luennointityypeistä yliopisto-opetuksessa

Teemu Vuorelan kommentti LinkedIn:ssä 22.1.2026: “Osaako joku kertoa, miksi maailmassa jossa kaikki tieto on saatavilla muutamassa sekunnissa, koululaitoksemme edelleen painottaa kykyä oppia muistamaan asioita ulkoa?” Olin joitakin vuosia sitten opiskelemassa avoimessa kasvatustieteen perusopintoja. Erään kurssin luennoitsija totesi hyvin seuraavasti: “Jos sata vuotta sitten kuollut ihminen herätettäisiin henkiin nyt, niin mitä hän tunnistaisi ensimmäiseksi nyky-yhteiskunnasta? Vastaus: …

* (23.1.2026) : Eri luennointityypeistä yliopisto-opetuksessa Read More »

* (14.1.2026) : Palvelu-käsitteen määrittelystä – mukana myös konkretiaa

Palvelu-käsitteen määrittelyssä on se käsitteellinen ongelma, että vaikka ne mielletäänkin ei-konkreettisiksi, niin niiden tuottamiseen sisältyy silti konkreettista. Siivoukseen tarvitaan siivousvälineitä ja aineita, kampaamossa työt eivät suju myöskään ilman välineitä, kulttuurissa esimerkiksi teatteriesityksessä tarvitaan lavasteita, pukuja ym. Se on sitten abstraktia, aineetonta, esimerkiksi teatterielämys tai se että toinen leikkaa hiukseni minun puolestani ja tuottaa minulle hyvän …

* (14.1.2026) : Palvelu-käsitteen määrittelystä – mukana myös konkretiaa Read More »

* (14.1.2026) : Kuluttakaa, kuluttakaa – mutta älkää nyt sentään kuitenkaan

Minua hieman ärsyttää kansakuntamme paradoksi: eli että pitää kuluttaa ja saada talouskasvua aikaiseksi, mutta olikohan joka kevät kun meitä suomalaisiakin muistutetaan siitä, että taas on kulutettu sen ja sen vuoden resurssit loppuun. Eli kuluta, mutta älä kuluta. Se on kuin sanoisi koiralle, että kieri ja älä kieri, ja kun tätä mantraa sitten toistaa, niin koira …

* (14.1.2026) : Kuluttakaa, kuluttakaa – mutta älkää nyt sentään kuitenkaan Read More »

* (14.1.2026) : Pidemmälle tulevaisuuteen eli ulkopolitiikan “shakkia” pelaten – Mitä Ukrainan sodan jälkeen?

Mahdollinen tulevaisuus Ukrainan sodan jälkeen: 1. Ajatellaan ihan tulevaisuuden skenaariona, että Venäjä sitten testaisi länsimaita ja NATO:a “hyökkäämällä” Viroon. 2. Venäjä testaisi, mutta vetäisi “palautteen” saatuaan joukkonsa vähin äänin pois, hallinnon menettämättä kasvojaan. 3. Mitä sitten, mitä siitä seuraisi? Jo monia vuosia sitten esitin LinkedIn:ssä kysymyksen: mitä tapahtuu, kun Ukrainan sota on ohi? Eli ei …

* (14.1.2026) : Pidemmälle tulevaisuuteen eli ulkopolitiikan “shakkia” pelaten – Mitä Ukrainan sodan jälkeen? Read More »

* (8.1.2026) : Erilaisten totuuksien kumartamisesta

Muistan tällaisen jutun: Viktor Klimenko oli kuulemma vierailulla Pohjois-Koreassa ja häntä vaadittiin kumartamaan Suurille Johtajille. Hän kieltäytyi vedoten siihen, että he eivät ole hänen jumaliaan. Klimenkolle tuli mutkia matkaan, ei kuitenkaan mitään vakavaa, ja hän pääsi jossain vaiheessa pois maasta “pienen” odottelun jälkeen. Toinen juttu: filosofi Sokratesta pyydettiin luopumaan ajatuksistaan tai kuolema kohtaisi. Sokrates valitsi …

* (8.1.2026) : Erilaisten totuuksien kumartamisesta Read More »

Scroll to Top